Englannin valmentaja puolusti joukkueensa kapteenia: ”Olisi väärin tuomita ketään”
Kuva: Getty Images
Englannin miesten maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate puolusti ryhmänsä kapteenia Harry Kanea.
Kanen ja kumppaneiden MM-kisat päättyivät lauantaina, kun Englanti hävisi pronssiottelussa Belgialle 0-2. Kane on silti matkalla turnauksen parhaan maalintekijäksi. Hän iski kolmessa ensimmäisessä pelissä kuusi maalia, joilla hän johtaa maalipörssiä yhä.
Pudotuspeleissä kipparin ruuti on ollut kuitenkin märkää. Kane ei laukonut lohkovaiheen jälkeen kertaakaan kohti maalia.
Southgaten mukaan rasituksella oli osansa Kanen ja muun joukkueen suoriutumisessa pronssipelissä.
– Tänään oli seitsemäs pelimme lyhyen ajan sisään. Fyysiset ja henkiset vaatimukset ovat olleet kovia kokemattomalle joukkueelle, sanoi Southgate Sky Sportsin mukaan.
– Olisi väärin tuomita ketään pelaajaa tämän päivän (lauantain) perusteella, jos heidän energiatasonsa olivat alhaisia. Minusta hän (Kane) on toiminut joukkueen kapteenina poikkeuksellisen hyvin. Hän on johtanut kulttuuria, jota yritämme luoda.
– Ja vaikka voimme puhua siitä, että meillä oli helpompi reitti semifinaaliin – kuten varmasti olikin – mutta meillä on ollut vastaavia reittejä aiemminkin emmekä yltäneet noina kertoina siihen pisteeseen, mihin tällä kertaa ylsimme.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät