Italia nappasi voiton U19-kisojen avausottelussa – Suomi tuhlaili
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 19-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue kärsi 0–1-tappion Italialle EM-kotikisojen avausottelussaan.
Italia teki ottelun voittomaalin aivan ensimmäisen puoliajan lopussa. AS Romaa edustava Nicolo Zaniolo karkasi Suomen puolustukselta ja laittoi pallon varmasti Suomen maalia vartioineen Rasmus Leislahden selän taakse.
Ensimmäisellä puoliajalla Suomella oli muutamakin huippupaikka karata johtoon ennen Italian maalia.
Ajaxin Saku Ylätupa karkasi puolittaiseen läpiajoon, mutta laukaus suuntautui päin Alessandro Plizzaria. Ylätupa pääsi toistamiseenkin yrittämään maalintekoa, mutta laukaus lähietäisyydeltä nousi yli Plizzarin vartioiman maaliin.
Toisella jaksolla Suomi hallitsi pelitapahtumia selvästi. Aivan huippupaikat olivat vähissä muutamaa erikoistilannetta lukuun ottamatta. Suomen paras paikka siunaantui toisellakin jaksolla kenties Saku Ylätuvalle, joka pääsi noin tunnin kohdalla nokikkain Plizzarin kanssa. Italialaisveskari veti kuitenkin pidemmän korren. Ottelun lisäajalla vahvasti Suomen keskikentällä esiintynyt Jaakko Oksanen ampui tulisesti yli 30 metristä, mutta Plizzari oli jälleen vahvempi.
Suomi ei hallinnasta huolimatta maalia saanut, joten italialaiset nappasivat voiton.
Lohkossa pelattiin tänään aiemmin toinen ottelu, jossa Portugali kaatoi Norjan 3–1.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ronaldolla selvä mielipide MM-voittajasta: ”Ja helposti”
- Näkökulma: Tässä MM-kisojen isoimmat puheenaiheet
- Suomalaislupaus sai pitkän sopimuksen – kolkuttelee jo 2. Bundesliigan portteja
- LIVESEURANTA: Espanja ja Argentiina MM-kisojen loppuottelussa!
- Tässä MM-kisojen tähdistökentällinen
- Ranskan MM-pelaaja pettyi joukkueen asenteeseen: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Arsène Wenger: FIFA pohtii vielä juomataukojen tulevaisuutta
- Espanja joutui perumaan viimeiset treeninsä ennen MM-finaalia
- Kylian Mbappé vei Lionel Messin ennätyksen – miten argentiinalaistähti vastaa MM-finaalissa?
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- Portugalin MM-kisapelaajalle 40 miljoonan euron siirto
- Valioliigassa megakauppa! Englannin Morgan Rogersille jättimäinen siirto
- Kylian Mbappé vei Lionel Messin ennätyksen – miten argentiinalaistähti vastaa MM-finaalissa?
- Ranskan MM-pelaaja pettyi joukkueen asenteeseen: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Argentiinan pelityyli puhuttaa Espanjan leirissä – ”Sellaiselle ei pitäisi olla sijaa jalkapallossa”
- Lionel Messi toisti Diego Maradonan tempun – kukaan muu ei ole pystynyt samaan
- Tässä MM-kisojen tähdistökentällinen
- Didier Deschamps: Ranska ei haluaisi pelata MM-pronssiottelua – ”Tässä sitä ollaan”
- Tutkimuskeskus: Ilveksen puolustajalupaus valmis isompiin ympyröihin