Pikkuhuuhkajille valtava takaisku kotikisojen alla – englantilaisseura ei päästä avainhyökkääjää turnaukseen
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkue on kokenut valtavan takaiskun EM-kotikisojen alla. Avainhyökkääjä Marcus Forss joutuu nimittäin jättämään turnauksen väliin.
Forssin edustama englantilaisseura Brentford ei antanut pelaajalleen lupaa pelata kisoissa.
Ikäluokkansa runkopelaajiin kuuluva Forss nähtiin viimeksi U19-ryhmässä kesäkuun alun maaottelussa Montenegron U20-joukkuetta vastaan. Aiemmin oli sovittu, että hyökkääjä jättäisi väliin vain kaksi viimeistä harjoitusleiriä, jotka osuivat päällekkäin Brentfordin harjoitusleirin kanssa.
19-vuotias Forss pelasi viime kauden Brentfordin reservijoukkueessa. Tulevalle kaudelle tavoitteena on paikka edustuksessa.
– Brentford ilmoitti meille kesäkuun puolessavälissä, että he eivät halua päästää Marcusta tähän turnaukseen. Olemme saaneet vahvistuksen säännölle UEFA:sta ja olemme myös keskustelleet Englannin liiton teknisen johtajan Dan Ashworthin kanssa heidän vastaavista tapauksista, pelaajakehityspäällikkö Hannu Tihinen kertoi Palloliiton tiedotteessa.
Suomen lopullinen joukkue turnaukseen julkaistaan perjantaina. Kisat alkavat 16. päivä heinäkuuta ja ne pelataan Seinäjoella ja Vaasassa.
Lähde: Palloliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura

- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?