Suomalaisjoukkueiden karu avausilta Europeleissä – viisi osumaa omiin
Kuva: Juha Tamminen
Suomalaisjoukkueet aloittivat Eurooppa-liigan ensimmäisen karsintakierroksen kotiareenoillaan – tosin Ilves käytti sellaisena Helsingin Telia 5G -areenaa Tammelan sijaan.
Kuopion helteessä KuPS isännöi FC Kööpenhaminaa. Reilun puolen tunnin pelin jälkeen tanskalaisjoukkue sai painettua pelin pitkiksi ajoiksi keltaisten päätyyn – maalintekoyritykset kirjattiin vieraille 0-6. Valkopaidat antoivat toistuvasti myös kulmapotkuja, pääasiassa oikelta, KuPS-kannattajakatsomon edestä.
Juuri ennen taukovihellystä Valioliigastakin tuttu Dame N’Doye pääsi puskemaan omista korkeuksistaan aivan maalin edestä – senegalilaisen yritys kuitenkin selkeästi ohi; tauolle maalittomassa tilanteessa.
56. minuutilla nähtiin Otso Virtasen huipputorjunta. Kööpenhamina sai vapaapotkun keskeltä hyvältä etäisyydeltä, ja Robert Skov painoi sen kohti oikeaa alakulmaa – Virtanen syöksyi pallon tielle.
70. minuutilla FCK oli jälleen todella lähellä johto-osumaa, kun Kenan Kodro nousi puskuun KuPS-maalin vasemman yläkulman edessä – pallo jälleen vähän ohi. Vajaata viittä minuuttia myöhemmin Skov leikkasi keskelle ja ampui oikeaan alanurkkaan; 0-1.
Ottelun viimeiseksi vajaaksi vartiksi Jani Honkavaara otti kentälle vastikään joukkueeseen siirtyneen kärkimies Lucas Rangelin. Tämä oli valmiina vaihtoon jo ennen vieraiden johtomaalia, mutta katseli sitä vielä laidalta. Tilaa brasilialaiselle teki Ats Purje.
Ottelun lopun ajan vieraat olivat lähempänä johtonsa tuplaamista, kuin isännät tasoitusta. Eetu Pellikka tosin pääsi lisäajan lopulla uhkaamaan, pallo kuitenkin Kööpenhamina-vahdin syliin. Loppuluvut 0-1.
Paikalla oli noin 2800 katsojaa. Edullisimmat liput otteluun maksoivat 45 euroa.
FC Lahti – Hafnarfjordur
Islantilaisvieraat eivät Lahdessa turhia kainostelleet; Halldor Bjornsson avasi maalihanat jo neljännellä peliminuutilla, ja skotti Steven Lennon tuplasi Hafnarfjordurin johdon 12 minuuttia myöhemmin. Pallo liikkui tasaisesti joukkueiden kesken, ja maalintekotilanteetkin kirjattiin avauspuolikkaalla tasan 3-3. Tauolle joka tapauksessa lahtelaisten kannalta heikossa tilanteessa. Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Robbie Crawford iski vielä loppuluvuiksi 0-3, ja Lahdelle vuoren kiivettäväksi Islannissa.Ilves-Slavia Sofia
Helsingissä ensimmäinen puolikas mentiin tasaisissa merkeissä – Ilves vei tilastot hienoisesti nimiinsä. Ei maaleja, vaikka lähellä käytiin.
Taukotilanne Ilves-Slavia Sofia -ottelussa on 0-0. Molemmilla joukkueilla oli vaarallisia maalipaikkoja. Pallo osui tolppaan, yksi maali hylättiin paitsiona ja maalivahdit ovat esittäneet hyviä torjuntoja. Jännitys kasvaa!
#ilves #keltavihreä #uel #uelfi
#ilves #keltavihreä #uel #uelfi
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet