Agentti paljasti missä mennään Eero Markkasen kohdalla – tavoitteena pidempiaikainen ratkaisu
Kuva: Getty Images
Eero Markkanen harjoittelee tällä hetkellä AIK:n kanssa, mutta pelejä ei ole miehelle seurassaan kertynyt. Markkasen agentti Jonne Lindblom kertoi suojattinsa tilanteesta ruotsalaiselle Fotbollskanalen-sivustolle.
Markkanen pelasi viime syyskauden Saksan 2. Bundesliigassa ja tammikuussa hyökkääjä siirty Tanskan Superliigaan Randersiin. Markkasella oli melkoisen kuiva kausi, sillä sarjaotteluissa mies ei onnistunut koko kaudella maalinteossa.
Markkasen sopimus AIK:n kanssa on voimassa joulukuuhun saakka, mutta AIK on antanut luvan pelaajalle etsiä uutta seuraa.
– Useat Allsvenskan-seurat ovat soittaneet Eerolle. Kolmea heistä on kuultu. Mutta emme ole sanoneet ”kyllä” kenellekään vielä, Lindblom sanoi.
Lindblomin mukaan Markkaselle etsitään nyt pysyvämpää roolia.
– Ongelma on se, että haluaisimme mielellään pitkäaikaisen ratkaisun. Neljän kuukauden sopimukset eivät ole ihanteellisia ja sitten taas pitäisi aloittaa alusta. Se voisi olla tietty hyvä, jos hän pelaa hyvän syksyn jossain seurassa, jonka jälkeen hän olisi paremmassa tilanteessa talvella. Mutta useiden siirtojen jälkeen olisi parasta siirtyä jonnekin pidemmäksi aikaa, Lindblom avasi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista