Bayern München-Hoffenheim
Perjantaina 24.8 klo 21.30
Bundesliiga

Bundesliiga alkaa perjantaina yhden ottelun voimin, kun hallitseva mestari Bayern München aloittaa kauden kotikentällään Hoffenheimia vastaan. München lähtee uuteen kauteen suursuosikkina uusimaan jälleen mestaruutensa.

Bayern München on edelleen huimasti edellä muita

Bayern München on edelleen suurin suosikki voittamaan Bundesliigan myös nyt alkavalla kaudella. Joukkue on erittäin laadukas ja hyvin valmennettu, mutta tällä kaudella München janoaa myös menestystä Saksan rajojen ulkopuolella. Edes valmentajan vaihtuminen Niko Kovaciin ei pysäytä mestaruusjunaa.

Uusi sarjakausi alkaa todennäköisesti vahvasti, sillä joukkue on viiden ottelun voittoputkessa ja voitti jo kauden alla pelatun Saksan Super Cupissa Eintracht Frankfurtin peräti 5-0. Saksassa ei montaa joukkuetta ole joka pystyisi uhmaamaan Bayernin ylivoimaa, joten kaudesta saattaa jälleen tulla jättiläisen vastustamaton marssi kohti mestaruutta.

Hoffenheim on tiukasti pysynyt sarjassa nousunsa jälkeen kymmenen vuotta sitten. Parhaimmillaan pieni kyläjoukkue on päässyt jopa Eurooppa-liigaan asti, mutta nyt se pelaa myös Mestarien liigaa kauden aikana, joka voi sotkea pienen joukkueen normaalia rytmiä. Pienemmiltä joukkueilta on usein nähty mahalaskuja upean kauden jälkeen.

Myös Hoffenheimin pre-season on ollut vahva, se on pelannut seitsemän ottelua perätysten ilman tappioita ja näyttänyt kentällä tasapainoiselta ryhmältä. Ylempi keskikasti on varmasti joukkueen tavoitteena, mutta Bayern Munchenin haastaminen avausottelussa on liikaa odotettu.

Joukkueet ovat kohdanneet toisaan tiiviisti, ja vaikka Hoffenheim on pystynyt välillä haastamaan Münchenin tiukastikin ( 2 voittoa ja 1 tasapeli) on tasoero tällä kertaa liian suuri. Kotona pelatessaan Bayern München ei ole hävinnyt Hoffenheimille 10 viimeisessä ottelussa. München aloittaa kauden voitolla ja jättää vierailijat tylysti maaleitta. Manuel Neuer on jälleen vakuuttavassa kunnossa viime kauden loukkaantumisen jäljiltä, huippuvahti on varmasti nälkäinen Saksan MM-pettymyyksen jäljiltä.

Tuplaa voittosi näin:

1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ.
2. Avaa ilmainen pelitili
3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin
4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta

Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: Hoffenheim alle 0.5 maalia – kerroin 3.24 (normaalisti 2.12)

Jos Hoffenheim jää maaleitta, voitat 20€ vedolla 64,80€ voiton.