Pikaista paluuta Veikkausliigaan tavoitteleva HIFK koki tänään karvaan pistemenetyksen, kun sen orastava voitto AC Kajaanista haihtui ilmaan lisäajan seitsemännellä minuutilla. Näin HIFK:n ero sarjakärki Ekenäs IF:ään kasvoi viiteen pisteeseen.

Ottelun ensimmäinen tunti pelattiin maaleitta. Kuparisen rikkoi 61. peliminuutilla AC Kajaanin Michael Ibiyomi. Kotijoukkueen Fernando Cozar Torres tasoitti numerot 1-1:een, ja tasatilanteessa mentiin myös pelin lisäajalle.

Kun lisäaika oli edennyt neljälle minuutilleen, Ykkösen kuukauden pelaajana ottelun alla palkittu Tuomas Mustonen teki HIFK:lle 2-1 -maalin, ja helsinkiläisyleisö juhli jo varmalta näyttänyttä voittoa. Toisin kuitenkin kävi, sillä AC Kajaani nousi tasoihin, kun lisäaikaa oli pelattu seitsemän minuuttia. Osuma merkittiin HIFK:n omaksi maaliksi. Ottelu oli IFK:lle jo viides perättäinen voitoton ottelu.

Kun päivän toisessa ottelussa sarjakärki EIF koulutti sarjajumbo Klubi 04:ää maalein 5-0, kasvatti se etumatkansa toisena olevaan HIFK:hon jo viiteen pisteeseen. HIFK:lla on tosin ottelu vähemmän pelattuna.

EIF:n kapellimestarina suurvoitossa hääri Hanson Boakai, joka teki maaleista kaksi ja syötti toiset kolme. Kaksi maalia teki myös Atte Sihvonen. Edellisen kerran EIF oli voittanut sarjapelin viiden maalin erolla tasan viisi vuotta sitten, kun se kukisti Kakkosessa Espoon Pallon 5-0 (lähde: Svenska Yle).

EIF Fotboll

@EIFfotboll
Vau vilken vinst, vau vilket spel! Härligt donat boys! @MiestenYkkonen

Jo kevään Suomen Cupissa hyvää jälkeä tehnyt EIF on siis tällä hetkellä vahvimmin tyrkyllä Veikkausliigaan, ja sitä jos mitä voi pitää isona yllätyksenä. Suurimpina nousijasuosikkeina kun pidettiin kauden alla lähinnä HIFK:ta, Jaroa ja KPV:tä. EIF ei ole toistaiseksi Veikkausliigassa vielä koskaan esiintynyt, ja pääsarjajalkapalloa Tammisaaressa on pelattu viimeksi 85 vuotta sitten vuonna 1933.