Näin jatkuu HJK:n eurotaival – hyllytetyn tähtipelaajan ex-joukkue seuraava vastus
Kuva: Juha Tamminen
Hallitsevan suomenmestarin HJK:n matka Mestarien liigan karsinnoissa katkesi keskiviikkona, kun Klubi hävisi kotikentällään valkovenäläiselle BATE:lle maalein 1-2. Otteluparin avausosa oli maaliton.
HJK:n europelit kuitenkin jatkuvat, ja joukkueella on yhä mahdollisuuksia selvitä Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, mikäli se voittaa seuraavat kaksi ottelupariaan. Pitkää hengähdystaukoa ei ole, sillä europelit jatkuvat HJK:nkin osalta jo ensi viikolla.
Torstai-iltana varmistui lopullisesti, että HJK:n seuraava vastustaja on slovenialainen Olimpija Ljubljana. Ljubljana pelasi vieraissa 1-1 -tasapelin pohjoisirlantilaisen Crusadersin kanssa, mutta koska se oli voittanut avausosan peräti 5-1, eteni slovenialaisseura jatkoon yhteismaalein 6-2.
Olimpija Ljubljana perustettiin vuonna 2005 samannimisen konkurssiin menneen suurseuran raunioille. Se aloitti nousunsa Slovenian viidenneltä sarjatasolta, mutta on kohonnut maan johtavaksi seuraksi voitettuaan kolmen viimeisen kauden aikana kaksi mestaruutta. Olimpija Ljubljana on Slovenian hallitseva mestari, mutta Mestarien liigan karsinnoista se putosi Eurooppa-liigan puolelle jo avauskierroksella hävittyään azerbaidzhanilaiselle Qarabagille yhteismaalein 0-1.
Eräälle HJK:n pelaajalle Olimpija Ljubljana on erityisen tuttu seura, sillä Veikkausliigan viime kauden parhaaksi pelaajaksi valittu Filip Valencic pelasi seurassa vuosina 2011-2015. Tällä kaudella Valencicilla on ollut kuitenkin vaikeampaa – puheiden mukaan niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin – eikä tähtipelaajan statuksella Klubissa oleva Valencic mahtunut BATE-otteluissa edes HJK:n vaihtopenkille.
[readmore from=Valencic-Filip]
Olimpija Ljubljana nähtiin Suomessa myös viime kesänä, kun se sai Eurooppa-liigan karsinnoissa vastaansa VPS:n. Vaasalaiset näyttivät Olimpijalle kaapin paikan voitettuaan otteluparin molemmat osat maalein 1-0.
HJK kohtaa Olimpija Ljubljanan ensin vieraskentällä. Ottelu pelataan torstaina 9.8. Ljubljanassa klo 21 Suomen aikaa. Toinen osaottelu pelataan Töölössä torstaina 16.8. klo 19.00.
Mahdolliset playoff-kierroksen vastustajansa HJK saa tietää jo ensi maanantaina 6.8. pidettävässä arvonnassa. Playoff-kierros pelataan 23. ja 30. elokuuta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä