Remontoitu FIFA-ranking julki – Ranska kärkipaikalle, Suomella lievää nousua
Kuva: Getty Images
FIFA-ranking on saanut vuosien varrella paljon kritiikkiä osakseen. Suurin kritiikki on kohdistunut siihen, että usein on ollut viisainta pelata mahdollisimman vähän harjoitusotteluita varmistaakseen mahdollisimman hyvän ranking-sijoituksen. Eikä rankingin merkitystä sovi aliarvioida, sillä sen perusteella on muodostettu usein arvontakorit arvokisakarsintoihin ja itse lopputurnauksiin.
Kesäkuussa FIFA teki kuitenkin päätöksen panna ranking remonttiin. Jatkossa maille ei enää lasketa pistekeskiarvoa, vaan pistesaldoa verrataan edellisen rankingin pistemäärään, ja pisteitä vähennetään tai lisätään sen jälkeen pelattujen otteluiden mukaan. Harjoituspelien välttelemisestäkään ei enää ”palkita”.
Ensimmäinen uuden pistetavan mukainen ranking-ykkönen on tuore maailmanmestari Ranska. Les Bleus nousi nyt piikkipaikalle ensi kerran yli 16 vuoteen. MM-finaalin hävinnyt osapuoli Kroatia on nyt rankingin neljäs, ja muut välieräjoukkueet Belgia toinen ja Englanti kuudes.
Huonot MM-kisat pelanneet maat ovat tulleet ryminällä alaspäin, parhaana esimerkkinä alkulohkoon jäänyt Saksa. Saksa oli vielä kesäkuun rankingissa ykkösenä, mutta nyt se löytyy sijalta 15. Vielä enemmän putosi Egypti, 20 sijaa.
Huuhkajat löytyy rankingin sijalta 62. Suomen osalla nousua edelliseen rankingiin oli yksi pykälä.
TOP-10, Pohjoismaat ja Suomen Nations League-vastustajat:
1) Ranska 2) Belgia 3) Brasilia 4) Kroatia 5) Uruguay 6) Englanti 7) Portugali 8) Sveitsi 9) Espanja 9) Tanska ———- 13) Ruotsi 32) Islanti 42) Kreikka 51) Unkari 53) Norja 62) Suomi 90) Färsaaret 94) ViroLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa