Saksan maajoukkuemiehen tulevaisuus puhuttaa: ”Kaikkien valeuutisten äiti”
Kuva: Getty Images
Saksan MM-joukkueessa Venäjän turnauksessa nähty Sebastian Rudy siirtyi Bayern Müncheniin vasta vuosi sitten, mutta keskikenttäpelaaja on jo nyt vahvasti vaihtamassa maisemaa. Bundesliigamestarin keskikentällä on tällä hetkellä edelleen ylimiehitystä, eikä 28-vuotiaalle Rudylle löydy uuden valmentajan Niko Kovacin suunnitelmissa sijaa.
– Keskikenttämme on erittäin hyvin miehitetty. On järkevää, että Sebastian katselee muualle, Kovac totesi avoimesti Bildin haastattelussa.
Se, mihin Rudy sitten suuntaa, on kuitenkin hyvin epäselvää. Aiemmin Stuttgartissa ja Hoffenheimissa pelannutta Rudya on viety huhuissa lähinnä Schalkeen ja RB Leipzigiin, mutta molemmista seuroista on kiistetty aikeet jyrkästi. Leipzigin uusvanha päävalmentaja Ralf Rangnick valitsi jopa varsin dramaattisen ilmaisun kiistämiseensä.
– Minä kuulun vielä sukupolveen, joka uskoi, että journalismi merkitsee tutkimusta ja tiedonvälitystä. Se, mitä nyt välitettiin, oli kaikkien valeuutisten äiti, Rangnick kommenti Bildille, kun SWR oli kertonut Rudyn siirtyvän 15 miljoonalla eurolla Leipzigiin.
Yhtään epäsuorempi ei ollut lausunnoissaan myöskään Schalken urheilujohtaja Christian Heidel.
– Emme ole olleet Bayern Müncheniin yhteydessä Rudysta. Tapasin (Bayernin urheilutoimenjohtaja) Hasan Salihamidzicin kolme tai neljä kuukautta sitten managerien tapaamisessa. Silloin mainittiin myös Rudyn nimi, mutta sen jälkeen mitään ei ole tapahtunut, Heidel totesi FourFourTwon mukaan.
LUE MYÖS:
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan