Sarjapaikastaan taistelevaan TPS:ään kaksi Veikkausliigasta tuttua vahvistusta
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa karsijan paikalla majaileva Turun Palloseura on vahvistanut rivejään kahdella kokeneella pelaajalla. TPS:n miehistöön liittyvät serbialaistoppari Zeljko Savic sekä virolainen hyökkääjä Albert Prosa.
Molemmat miehet ovat Veikkausliigasta jo entuudestaan tuttuja. 30-vuotias Savic saapui Suomeen ja Pohjanmaalle vuonna 2014 ja seuraavana vuonna hän juhli SJK:n riveissä suomenmestaruutta. Kauden 2016 Savic vietti PS Kemissä, ja sitten edessä oli reissu Bruneihin.
Savic palasi Veikkausliigaan täksi kaudeksi, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Hongan kanssa. Savic on pelannut tällä kaudella kolmessa Hongan sarjaottelussa.
27-vuotias Albert Prosa puolestaan pelasi syyskaudella 2016 Rovaniemen Palloseurassa kymmenen ottelua, tehden peleissä kaksi maalia. Kaudeksi 2017 hän siirtyi kotimaansa FCI Tallinniin, ja voitti kauden päätteeksi Viron Meistriliigan maalikuninkuuden 27 osumallaan. Alkuvuoden aikana Prosa on pelannut maltalaisessa Valletta FC:ssä, jossa hän voitti keväällä tuplamestaruuden.
– Taistelemme koko seurana Veikkausliigapaikasta loppuun asti, mitään emme anna ilmaiseksi. Saimme nyt kaksi laadukasta pelaajaa joukkueen mukaan loppukaudeksi. Tiedämme molempien pelaajien osalta, mitä saamme, TPS:n valmentaja Mika Laurikainen kommentoi.
– Prosa on erinomainen viimeistelijä ja sellaista me tarvitsemme. Savić tuo puolestaan kokemusta ja johtajuutta puolustuslinjaamme. Meillä on ollut viime otteluissa ongelmia kentän molemmissa päissä.
Molempien uusien vahvistusten sopimukset kattavat loppukauden 2018.
LUE MYÖS:
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”