”Ei sota yhtä miestä kaipaa, mutta…” – FC Lahdella käsittämätön romahdus keskikesän jälkeen
Kuva: Juha Tamminen
Kai muistatte vielä FC Lahden väkevän alkukauden? Ensimmäisestä kymmenestä ottelustaan Lahti voitti puolet ja saalisti kasaan kaikkiaan 19 sarjapistettä. Pikkuhiljaa voitot vaihtuivat yhä useammin tasapeleiksi, mutta peli-ilme oli edelleen positiivinen ja pistepussi karttui. Kesäkuun loppuun mennessä Lahti oli edelleen hävinnyt Veikkausliigassa vain kerran – RoPS:lle vieraskentällä huhtikuussa – ja se oli vahvasti matkalla kohti mitalisijaa ja europelejä.
Itse asiassa FC Lahti on viettänyt reilusti yli puolet veikkausliigakaudesta sarjan kärkikolmikossa, mutta vahinko vain, että viimeksi näin on ollut elokuussa. Nyt sarjasijoitus on valahtanut jo seitsemänneksi, ja haaveet europeleistä on unohdettu.
Käännekohta ajoittuu jo mainittuun kesäkuun loppuun. Kun Lahti hävisi kesäkuun loppuun mennessä siis vain kerran, on se vastavuoroisesti voittanut tuon ajankohdan jälkeen vain yhden ottelun. Viimeisin voitto on IFK Mariehamnia vastaan pelatusta ottelusta 22. heinäkuuta, joten siitäkin tuli jo kaksi kuukautta täyteen. Sen jälkeiset kymmenen peliä ovat tuottaneet viisi voittoa ja viisi tasapeliä.
On kyllä komea rekordi Lahella Vasjutinin lähdön jälkeen. 1 voitto 15 otteluun europelit mukaanluettuna.
Mites se sanonta meni, ”yksi pelaaja ei joukkuetta tee”.
#FCLahti #Veikkausliiga
Mites se sanonta meni, ”yksi pelaaja ei joukkuetta tee”.
#FCLahti #Veikkausliiga
FC Lahti Veikkausliigassa 2016 - 2018 ilman Aleksandr Vasiutinia vs. Vasiutin maalissa. Saattaa sisältää pieniä määriä virheitä. #FCLahti #Veikkausliiga
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
