HBL: Huuhkajien Simon Skrabb paljasti toivemaansa: ”Norrköping vain välitavoite”
Kuva: Juha Tamminen
Joel Pohjanpalon ja Fredrik Jensenin poissaollessa kuuluu monien mielestä Huuhkajien avaukseen syyskuun Unkari- ja Viro-otteluissa 23-vuotias Simon Skrabb. Skrabb on tehnyt Norrköpingille tällä kaudella kuusi Allsvenskan-maalia ja on vain maalin päässä seuran sisäisen maalitilaston kärkipaikasta.
Jaron kasvatti pelaa Ruotsissa jo viidettä kauttaan. Tie on vienyt Åtvidabergin ja Geflen kautta Norrköpingiin, johon hän siirtyi kaudeksi 2017 nelivuotisella sopimuksella. Jo tuolloin Skrabb kuitenkin tiedosti, ettei Allsvenskanin ole tarkoitus olla kuin välietappi.
– Kun allekirjoitin sopimuksen IFK Norrköpingin kanssa, sanoin sen olevan vain välitavoite. Sanoin, että haluan eteenpäin ja että he myyvät minut. Se suunnitelma on yhä olemassa, Skrabb toteaa Hufvudstadbladetin haastattelussa (koko HBL:n juttu on luettavissa täältä).
– Sopiva seuraava askel voisi olla Saksassa, Hollannissa tai Belgiassa. Ei välttämättä fyysisen pelin Isossa-Britanniassa. Saksassa viihtyisin kuitenkin ehdottomasti.
Skrabb kertoo kehittyneensä Norrköpingissä muun muassa juoksukuntonsa ja pallottoman pelaamisen osalta.
– Myös heikompi oikea jalkani on nyt paljon parempi. Sen myös huomaa. Olen nyt vaarallisempi viimeistelijä, Skrabb vakuuttaa.
Juniorimaajoukkueiden vakiopelaaja Skrabb debytoi Veikkausliigassa aikanaan vain 16-vuotiaana. Skrabb on ollut aina hyökkäävä pelaaja, mutta kesällä 2017 häntä peluutettiin Norrköpingissä myös laitapuolustajana. Kokemus ei ollut varsinaisesti suomalaiselle mieluinen.
– En päässyt käyttämään vahvuuksiani. Se oli hätäratkaisu, joka kuitenkin onnistui ja kesti suunniteltua pidempään.
A-maajoukkueessa Skrabb on pelannut seitsemän ottelua, mutta vain kolmessa niistä hän on ollut avauksessa. Kilpailu Teemu Pukin ja kumppaneiden kanssa ei ole helppoa, mutta nyt voi olla Skrabbin vuoro.
– Kilpailu on hyvästä ja puskee meitä eteenpäin, Skrabb sanoo.
Kenties nyt aika on kypsä myös Skrabbin avausmaalille Huuhkajissa. Suomi kohtaa lauantaina Unkarin kello 19 Tampereella ja tiistaina Viron Turussa kello 21.45 alkaen. Molemmat ottelut ovat nähtävissä Viasatilla, Viaplaylla ja myös ilmaiseksi Viafree-palvelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Saksan maajoukkuemies loppukauden telakalla – MM-kisahaaveet tuhoutuivat silmänräpäyksessä
- Viljami Sinisalo sai jättimäisen tilaisuuden – maalilla todellisessa superottelussa
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku