Huippuvalmentajan poika debytoi Argentiinan A-maajoukkueessa – iski heti maalin
Kuva: Getty Images
Giovanni Simeone debytoi Argentiinan A-maajoukkueessa perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun Argentiina kohtasi ystävyysottelussa Guatemalan.
23-vuotias kärki iski heti maalin debyytissään.
Osuma syntyi avausjakson lopulla. Argentiina riisti pallon Guatemalan puoliskolla ja Simeone sai pallon vieraiden boksin lähettyvillä. Kärki harhautti vastustajan puolustajan ja viimeisteli komeasti pelivälineen takakulmaan.
Simeonesta tuli sukunsa toinen maalintekijä Argentiinan A-maajoukkueessa, sillä hyökkääjän isä Diego Simeone teki 108 A-maaottelussaan 11 maalia. Diego Simeone tunnetaan parhaiten Atléticon päävalmentajana, jota hän on luotsannut menestyksekkäästi aina joulukuusta 2011 alkaen.
– Kun pelasin River Platessa, isäni sanoi minulle että joskus minä pääsen vielä Argentiinan A-maajoukkueeseen, Giovanni iloitsi ottelun jälkeen.
Simeone edustaa seuratasolla Fiorentinaa. Alkaneella kaudella Simeone on pelannut yhden sarjaottelun Fiorentinan paidassa, jossa syntyi yksi maali ja yksi maalisyöttö. Fiorentina hankki Simeonen vuosi sitten Genoasta 15 miljoonalla eurolla.
Ensimmäisellä Fiorentina-kaudellaan Simeone ampui 14 Serie A -maalia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle