Leicesterin mestarivalmentaja kommentoi huhuja paluusta Italian suurseuraan – ”Joukkue on muuttunut”
Kuva: Getty Images
AS Roma harkitsee valmentajansa Eusebio Di Fransescon korvaamista. Vahvaksi ehdokkaaksi on noussut maineikas aiemmin seurassa pelaajana sekä valmentajana nähty Claudio Ranieri.
Roma hävisi viikonloppuna Bolognalle ja on Serie A:ssa vasta sijalla 14. Seuran amerikkalaisomistaja James Pallotta kuvaili joukkueen esitystä iljettäväksi.
Ranieri kommentoi nyt itse mahdollista paluuta Romaan. Toistaiseksi italialaisen sanat olivat maltillisia.
– Olen sydämessäni Roman kannattaja, mutta toivon Di Francescon voivan jatkaa eteenpäin, Ranieri kertoi Skyn mukaan Radio Anch’lo Sportille.
Ranieri aloitti ammattilaisuransa vuonna 1973 Romasta. Myöhemmin italialainen valmensi seuraa vuosina 2009-2010.
Viimeisimpänä 66-vuotias Ranieri johdatti vuonna 2016 Leicesterin Valioliigassa sensaatiomaiseen yllätysmestaruuteen.
Di Francesco johtaa Romaa kolmatta kautta. Ranieri uskoo joukkueen kärsivän enemmän lukuisten avainpelaajien myynnistä.
Seura menetti kesän aikana maalivahti Alissonin ja keskikentältä Radja Nainggolanin sekä Kevin Strootmanin.
– Di Franscesco on yksi Italian parhaista nuorista valmentajista. Joukkue on muuttunut taloudellisten reilun pelin sääntöjen vuoksi. Kolme pelaajaa, jotka olivat Roman selkäranka, on myyty.
– Roma on myynyt jo vuosia parhaat pelaajansa. On kuitenkin selvää, ettei kukaan odottanut heidän pelaavan näin, Ranieri lisäsi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”