Mestarien liigan semifinaalista putoamiskamppailuun – ”Tämä on ollut hirveä alku”
Kuva: Getty Images
AS Monaco oli kaudella 2016-17 yksi Euroopan mielenkiintoisimmista ja puhutuimmista joukkueista, joka oli täynnä takuuvarmoja tulevaisuuden tähtiä.
Monaco päätti tuolloin Paris Saint-Germainin neljä kautta kestäneen valtakauden Ranskan liigassa voittaen ensimmäisen pääsarjamestaruutensa 17 vuoteen. Seura ylsi samana vuonna myös sensaatiomaisesti Mestarien liigan välieriin.
Vielä viime keväänäkin Monaco ylsi Ligue 1:ssä hopealle, mutta kuluva sesonki on ollut ruhtinaskunnan ylpeydelle täysi katastrofi.
Toissa kaudella loistaneet nuoret tähdet ovat levittäytyneet ympäri Eurooppaa ja Monaco on kahdeksan ottelun jälkeen Ranskan pääsarjassa karsijan paikalla, sijalla 18. Se on voittanut peleistään vain yhden ja onnistunut tekemään vain kahdeksan osumaa.
Seuran kolumbialainen tähtihyökkääjä Radamel Falcao moitti omiensa otteita perjantaina Canal+:n haastattelussa Monacon hävittyä Saint-Etiennelle 0-2.
– Ei ole kyse vain Saint-Etienne -pelistä. Tämä on ollut hirveä alku sarjassa.
– Emme ole olleet yhtä tehokkaita kuin odotimme emmekä ole pystyneet puolustumaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Monacon haasteet jatkuvat keskiviikkona Mestarien liigassa, jossa se hävisi avauspelinsä espanjalaiselle Atlético Madridille 1-2. Seuraavaksi vastassa on Saksan suurseura Borussia Dortmund.
– Emme voi jatkaa tällä tavalla. Meidän on nostettava päämme, koska keskiviikkona matkaamme Dortmundiin ja meidän on saatava hyvä tulos, kommentoi Falcao.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Haastattelu: Ystävä houkutteli Razak Simpsonin Veikkausliigaan – tykästyi hiljaiseen Vaasaan
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Argentiinan maajoukkuetoppari jätti jäähyväiset – 17 vuoden ura päätökseen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä