Napoli jäi nihkeään tasuriin Mestarien liigassa – Carlo Ancelottilta kovia syytöksiä vastustajan suuntaan
Nykyisessä muodossaan Mestarien liigan ensikertalainen Belgradin Punainen tähti (Crvena zvezda) piti Serie A:n suurseura Napolin pinteessä tiistai-iltana. Lopulta pisteet jaettiin maalittomalla tasapelillä.
Napoli hallitsi ottelua mielin määrin, mutta maalinteko tuotti italialaisille vaikeuksia. Napoli hallitsi palloa 64-prosenttisesti ja vei laukaukset maalia kohti 8-3. Napolin päävalmentaja Carlo Ancelotti syytti Punaista tähteä likaisesta pelistä ottelun jälkeen.
– He ovat ammattilaisia kuluttamaan aikaa ja sukeltamaan. He pelaavat tiukasti ja koko ajan he yrittävät saada virheen, Ancelotti sanoi Sky Sport Italylle.
Ancelotti otti syitä myös omiin nimiinsä.
– Mutta se (filmaaminen ja ajan pelaaminen) ei ole ongelma. Meidän olisi pitänyt tehdä maali aiemmin.
– Se oli lähellä, meiltä puuttui viimeinen silaus. Teimme pieniä virheitä syötöissä ja laukauksissa. Olimme myös epäonnekkaita, Ancelotti analysoi.
Napolin lohko on todella kova. Samassa lohkossa pelaavat Liverpool ja Paris Saint-Germain. Ylimääräisiin pistemenetyksiin ei siis ole varaa. Liverpool kaatoi tiistaina lohkon toisessa ottelussa PSG:n viime hetken osumalla maalein 3-2.
– Emme voittaneet tärkeää ottelua, mutta meidän ei pitäisi olla niin negatiivisia. Vielä on viisi peliä jäljellä ja voimme voittaa kenet tahansa. Emme tehneet maalia, se on sääli, mutta olimme lähellä.
Lähde: Goal
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana