Robert Taylor hehkutti tunnelmaa Huuhkajien kopissa – heitti myös villin tulosveikkauksen RoPS:n peliin
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien keskikenttäpelaaja Robert Taylor iloitsi joukkueen kahdesta voitosta Nations Leaguessa. Suomi voitti sekä Unkarin että Viron lukemin 1-0. Unkari-pelissä Taylor pääsi vaihtopenkin kautta kentälle, mutta Viroa vastaan minuutteja ei tiistaina tullut. Se ei kuitenkaan riemua haitannut.
– Mahtava tunnelma oli kopissa. Me tiedettiin, että meidän pitää hakea näistä peleistä kuusi pistettä. Ne me myös otettiin. Nyt nautimme hetken ja sitten keskitymme taas seurajengeihin, ja kuukauden päästä palaamme tämän pariin, Taylor totesi SuomiFutis-sivustolle.
Hän summasi isoimman syyn, mikä teki eron tulostaululle Suomen ja Viron välillä.
– Pelasimme ja puolustimme tiiviimmin. Olimme ratkaisevissa paikoissa parempia molempiin suuntiin.
Peli kulkenut Tromssassa
Taylor solmi hiljattain kolmen vuoden jatkosopimuksen Norjalaisen Tromsøn kanssa, jossa hän on ollut tämän kauden lainalla ruotsalaisesta AIK:sta. 23-vuotias suomalainen on tehnyt kolme maalia 18 ottelussa Norjan pääsarjassa Simo Valakarin alaisuudessa. – Siellä menee hyvin. Pääsen pelaamaan koko ajan ja kaikki toimii siellä tällä hetkellä. Taylor sai seuraan suomalaisen joukkuekaverin, kun Tromsø osti nuoren Onni Valakarin Turun Palloseurasta. – Meillä menee Onnin kanssa hyvin. Se on kiva saada vähän niin kuin läheisempi ystävä sinne. – Aina, kun Onni on päässyt samaan aikaan kentälle kuin minä, homma on toiminut. Ei mitään ongelmaa, Taylor kehuu.RoPS yllättänyt
Taylor siirtyi ulkomaille tehtyään läpimurron aikoinaan Rovaniemen Palloseurassa. Hän on seurannut mielenkiinnolla vanhan seuran edesottamuksia Veikkausliigassa. – Siellä tehdään aivan mahtavaa työtä tällä hetkellä. Keskikenttäpelaaja ei olisi osannut odottaa, että RoPS on tässä vaiheessa kautta sarjataulukossa kakkosena. – Se on yllättänyt, mutta se on hyvä yllätys. RoPS kohtaa perjantaina PS Kemin, kun joukkueet taistelevat Lapin herruudesta. Taylor ei anna tulosveikkauksessaan juurikaan sarjajumbo Kemille mahdollisuuksia. – RoPS voittaa 5-0. Lingman (Lucas) tekee kaksi, Hämäläinen (Juuso) tekee kaksi ja Roiha (Simo) yhden.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa