Suomella loistava maalivahtitilanne – Joronen valmis tolppien väliin, mutta rauhoittelee puheita: ”Totuushan on se”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien materiaali ei Nations Leaguen kynnyksellä kestä paperilla tuttuun tapaan vertailua suurempiin – paitsi maalivahtien osalta. 28-vuotias Lukas Hradecky kuuluu Euroopan ehdottomaan maalivahtieliittiin ja FC Kööpenhaminan 25-vuotias ykkösmaalivahti Jesse Joronen tekee Hradeckyn asemasta maajoukkueen ykköskassarina kaikkea muuta kuin helpon.
Viiden vuoden sopimuksella Kööpenhaminaan siirtyneen Jorosen erinomainen alkukausi huipentui Eurooppa-liigan karsinnoissa voitettuun rangaistuspotkukilpailuun Serie A:ssa pelaavaa Atalantaa vastaan. Lohkovaihe käynnistyy syyskuun 20. päivä.
– Ykkösvahdin roolin lunastaminen on ollut kova duuni. Mikään ei tule jalkapallossa itsestään. Alkukausi on ollut kieltämättä hyvä ja nyt on kiva keskittyä vain työntekoon, kun kaupunkiinkin sopeutuminenkin on sujunut hyvin, Joronen kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Joronen ei näe kilpailua Hradeckyn kanssa Huuhkajien ykkösvahdin paikasta erityisen raakana.
– Maajoukkueessa ollaan kaikki yhteisen asian puolesta. Totuushan on se, että ykkösvahdin asemasta on puhuttu viime aikoina vain, koska Luke on ollut loukkaantuneena. Sitten kun pelaan saman tason sarjoissa hänen kanssaan se keskustelu on oikeasti vasta realismia. Tietenkin olen valmis pelaamaan vaikka heti.
– En ole paras arvioimaan minun ja Luken eroavaisuuksia, mutta Luke on ainakin yhdellä yhtä vastaan -tilanteissa ja reaktiotorjunnoissa ihan loistava. Ylipäätään hänen jalalla pelaaminen on todella laadukasta. Se on osa-alue missä itse ainakin haluan kehittyä.
Euroopan suursarjat eivät Jorosen ikäiselle ja tasoiselle maalivahdille nykyhetkessä ole lainkaan utopiaa. Simpeleen Urheiljoiden kasvatin kehityskäyrä on viime aikoina ollut jyrkästi ylöspäin, mutta maalivahti ei myönnä miettineensä oman potentiaalinsa kattoa vielä pitkälle.
– En minä pysty ajattelemaan missä olisin kolmen vuoden päästä. Korkeintaan katson kolme viikkoa eteenpäin. Nyt keskityn menestymään Kööpenhaminan kanssa tällä kaudella mahdollisimman hyvin.
UEFA Nations League ja EM-karsinnat näkyvät Viasatin kanavilla ja Viaplay-palvelussa. Kaikki Huuhkajien Nations League ja karsintaottelut näkyvät myös ilmaiseksi Viafreessä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi