Monet kotimaisen jalkapallon seuraajat muistavat Rasmus Schüllerin HJK:n paidasta keskikentän peliä tehneenä syöttelijänä, mutta Yhdysvaltojen MLS-liigaan siirryttyään Honka-kasvatista on kuoriutunut myös santapaperi-osaston erikoismies.

Schüller jopa johtaa koko sarjan taklaustilastoa. Tulostaululle Schüller ei ole vielä pystynyt kuitenkaan tekemään juuri merkintöjä. 27-vuotiaalla suomalaisella on kasassa toistaiseksi maali ja kaksi syöttöä.

– Henkilökohtaisesti pelit Minnesota Unitedissa ovat sujuneet hyvin, vieläpä tullut hyvin vastuutakin. Joukkueella meno on ollut aika vaihtelevaa. Kotona ollaan saatu hyviä tuloksia, mutta vieraissa ei olla pärjätty riittävästi että oltaisiin playoff-vauhdissa mukana, Schüller kertaili kauden tapahtumia SuomiFutis-sivustolle.

Uuden Nations Leaguen alkua Schüller odottaa muun joukkueen tavoin innolla.

– Meidän kenraaliharjoitus kotona Valko-Venäjää vastaan oli hyvä suoritus. Jos niitä teemoja pystytään toteuttamaan nytkin, maalipaikkoja syntyy varmasti. Koko joukkueen puolustamista jos tiivistetään vielä hieman, niin lauantaina saadaan varmasti hyvä tulos.

– Treenipelit ovat kivoja, mutta kyllä tässä on aivan erilainen lataus, kun pelataan pisteistä ja kunnon panoksesta. Hieno uusi konsepti ja arvokisapaikka tähtäimessä. Kyllä pelaaja tähän syttyy, Schüller intoili.

UEFA Nations League ja EM-karsinnat näkyvät Viasatin kanavilla ja Viaplay-palvelussa. Kaikki Huuhkajien Nations League ja karsintaottelut näkyvät myös ilmaiseksi Viafreessä.