Eero Markkanen todisti aitiopaikalta historiallisen surkeaa yleisömäärää Allsvenskanissa
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsin Allsvenskan on lähestymässä loppuhuipennustaan. Kaikilla joukkueilla on sarjaa jäljellä kolme ottelua. Sarjapaikastaan taisteleva Dalkurd veti melkoisen pohjanoteerauksen lauantaina.
Eero Markkasen edustama Dalkurd pelasi Häckeniä vastaan kotikentällään Borlängessä. Kyyti oli kylmää, sillä Häcken haki kolme pistettä lukemin 5-0. Murskatappion lisäksi Dalkurdin ottelua oli seuraamassa koko Allsvenskan-historian toiseksi vähiten yleisöä, vain 202 katsojaa.
Vuodelta 1967 löytyy vielä huonompi yleisömäärä, kun IFK Holmsunds kohtasi kotonaan GAIS:n (Göteborgs Atlet- och Idrottssällskap). Tuolloin katsojia oli vain 137.
Dalkurdin yleisömäärät eivät ole tällä kaudella päätä huimanneet. Kesällä Brommapojkarnaa vastaan lehtereillä oli vain 211 katsojaa, mikä on sarjan historian kolmanneksi pienin yleisömäärä.
Markkanen pelasi Häckeniä vastaan kymmenen minuuttia ottelun lopusta. Dalkurd on tällä hetkellä Allsvenskanissa karsijan paikalla. Eroa säilyjän paikalla majailevaan Göterbogiin on kahdeksan pistettä. Suoran putoajan paikalla oleva Brommapojkarna on samoissa pisteissä Dalkurdin kanssa, mutta huonommalla maalierolla.
LUE MYÖS:
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin