EOM: Seuralegenda lyttää totaalisesti FC Interin – ”Puheet eivät missään linjassa tekojen kanssa”
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter teki jalkapalloihmisiä shokeeranneen päätöksen kauden viimeisen kotiottelun alla, kun se ilmoitti, ettei sillä ole enää käyttöä seurassa yli 400 veikkausliigaottelua pelanneelle Ari Nymanille (lue uutinen). 34-vuotias Nyman paljasti Honka-pelin jälkeen, että päätös oli yksipuolinen, ja hän itse olisi halunnut pelejään Interissä jatkaa.
Interin ratkaisu on herättänyt paljon porua jalkapallopiireissä, ja myös seuran pitkäaikainen maalivahti Magnus Bahne on seuran menettelytavoista tyrmistynyt. Juuri Bahne ojensi Nymanille kukkaset kesken Honka-ottelun viime sunnuntaina yleisön osoittaessa ”Sille Interin jätkälle” suosiotaan. Kolme vuotta sitten peliuransa lopettanut Bahne pelasi Nymanin tavoin Veikkausliigassa vain ja ainoastaan Interin riveissä.
– Mielestäni tämä oli aivan käsittämätön ratkaisu olla antamatta Ari Nymanille jatkosopimusta, Bahne tuhahtaa EOM:n haastattelussa (koko juttu on luettavissa täällä).
– Katsomatta asiaa minkäänlaisten silmälasien läpi oli ”Arska” koko kauden tasaisempia suorittajia joukkueessa, joka oli Suomen Cupin voittoa lukuun ottamatta paha alisuorittaja.
Nyman on Veikkausliigan aktiivipelaajista ainoa yli 400 ottelua pelannut pelaaja, ja kaikkien aikojen ottelutilastossakin kakkosena Toni Huttusen jälkeen. Bahnen mielestä oli seuran puolesta epäkunnioittavaa kertoa Nymanille yhteisen taipaleen päättymisestä alle kaksi viikkoa ennen sopimuksen umpeutumista.
– Jos miettii Nymanin uraa, kertoo 400 liigaottelua rautaisesta ammattimaisuudesta ja myös sitoutuneisuudesta. Tuollaiseen rajapyykkiin yltäminen ei missään nimessä ole helppoa.
– Vaikka Interissä on valmennus vaihtunut, on Nymanille löytynyt aina sopiva rooli. Sopimuksetta jättäminen ei selity edes hitaudella, sillä eihän hän koskaan mikään raketti ole ollutkaan, Bahne jatkaa.
[readmore from=Nyman-Ari]
– Kuvaavaa oli se, ettei paikalla ollut yhtään ylemmän johtoportaan edustajaa, vaikka olivat ottelua seuraamassa. Kyseessä on kuitenkin tietääkseni pelaaja, josta Inter on saanut historiansa suurimman siirtokorvauksen.
Inter on ottanut tällä kaudella käyttöön sloganin ”Enemmän yhdessä”. Sanapari raikuu melodiassa stadionilla ja on esillä käsiohjelmissa ja kotisivuilla. Bahne vihjaa, ettei seura silti elä niin kuin opettaa.
– Mielestäni tänä vuonna lanseerattu slogan Enemmän yhdessä sekä puhe seuran identiteetistä kuulostaa korulauseelta. Puheet eivät ole millään lailla linjassa tekojen kanssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen