IL: HIFK:sta tehty myös ostotarjouksia – ”Yksi henkilö ei voi lähtökohtaisesti omistaa”

Veikkausliigaan palaava HIFK on aloittanut suunnatun osakeannin, jossa haetaan ensisijaisesti ryhmää sijoittajia, joilla olisi kiinnostusta kehittää seuran edustusjalkapalloa pitkäjänteisesti.
Helsinkiläisten toiveissa on, että sijoittajat laittaisivat yhdessä peliin noin kaksi miljoonaa euroa. Annin kautta on tarjolla enintään 18 000 uutta osaketta. Nämä muodostaisivat 55,61 % yhtiön osakekannasta.
HIFK Fotboll AB:n hallituksen puheenjohtaja Christoffer Perret kertoi Iltalehden haastattelussa, että heille on tehty myös erilaisia ehdotuksia.
– Ollaan saatu myös tarjouksia sellaisilta tahoilta, jotka olisivat valmiita ostamaan koko seuran, mutta katsotaan nyt ensin tämä kortti, jos saataisi se tätä kautta läpi.
Seuran myyminen ei ole ensisijainen vaihtoehto.
– IFK on iso brändi ja todella tärkeä monelle. Yksi henkilö ei lähtökohtaisesti voi omistaa IFK:ta. Näin sen itse näen, Perret sanoi.
– Toki hallitus näkee edelleen, että meille on tärkeää vahvistaa pääomarakenne, jotta tästä voi kasvaa menestyvä seura.
Osakeannin kahdella miljoonalla HIFK haluaisi panostaa myyntiin ja markkinointiin.
– Meillä on ollut loistava sometiimi, joka on tehnyt paljon asioita hyvin pienellä budjetilla, mutta katunäkyvyyttä meillä ei ole ollut.
– Hyvin suuri osa meidän tuloista on ollut lipputuloja. Isoin potentiaali on yhteistyökumppanuuksissa, mutta se vaatii myyntityötä ja panostusta siihen.
Tavoite on nousta muutamassa vuodessa miljoonan liikevaihdosta kahden miljoonan tuntumaan.
– Silloin ollaan vahvempi liigaseura ja pystytään nostamaan joukkueen kulubudjettia, kun tulot nousevat – mutta ei niin, että otetaan kaksi miljoonaa sisään ja nostetaan kaikkien palkkoja tai ostetaan kalliita pelaajia.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui

- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa