Kriisi-Saksan luotsi Joachim Löwille löytyy puolustajiakin: ”Meidän pitäisi luottaa hänen tuntemuksiinsa”
Saksan päävalmentaja Joachim Löw on ajautunut kritiikin kohteeksi, sillä maajoukkueen tulokset eivät ole viime aikoina vakuuttaneet. Saksan MM-turnaus oli katastrofi, eikä peli kulje Nations Leaguessakaan.
Saksa on saanut kolmesta Nations League -ottelustaan vain yhden pisteen, ja on aidossa vaarassa pudota kilpailun B-divisioonaan. Samalla se uhkaa ajautua EM-karsintojen arvonnoissa kakkoskoriin.
Saksan entinen kapteeni Philipp Lahm kuului aiemmin Löwin ehdottomiin luottopelaajiin, mutta on esittänyt tätä kohtaan myös kritiikkiä. Tuoreimmassa ulostulossaan Lahm kuitenkin puolustaa entistä luotsiaan.
– Löw totesi vähän MM-kisojen jälkeen, että hänestä tuntui siltä, että hänessä on vielä energiaa. Hän halusi hyvittää sen, mitä MM-kisoissa tapahtui. Meidän pitäisi luottaa hänen tuntemuksiinsa, Lahm totesi Bildin Podcastissa Goalin mukaan.
[readmore from=Saksa]
Löw on toiminut Saksan päävalmentajana vuodesta 2006 lähtien. Hänestä tuli lokakuussa eniten otteluita Saksan luotsina valmentanut mies, mutta monien mielestä miehen olisi jo aika väistyä uuden käskyttäjän tieltä. Lahm on toista mieltä.
– Minusta meidän ei pitäisi nyt puhua päävalmentajasta. Maajoukkueella on valmentaja, joka on tehnyt työtään hyvin menestyksekkäästi. Hänen täytyy saada tilaisuus kääntää negatiivinen vaihe taas positiiviseksi.
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat

- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla