Saarivaltio debytoi Afrikan mestaruusturnauksessa – kabineteissa vielä isoja päätöksiä tehtävänä
Pinta-alaltaan kookas Madagaskarin saari on varmasti useimmille tuttu valtio karttapallosta. Jalkapallossa Madagaskar kuuluu kuitenkin kääpiösarjaan, mutta kenties sekin on muuttumassa.
Tiistaina Madagaskarista tuli ensimmäinen maa, joka raivasi tiensä ensi vuoden Afrikan mestaruusturnaukseen. Madagaskarille temppu on historiallinen, sillä se pääsi mukaan nyt ensimmäistä kertaa. Kisapaikka ratkesi 1-0 -voitolla Päiväntasaajan Guineasta Nijva Rakotoharimalalan maalilla.
Afrikan tason laajuudesta kertoo jotain se, että Madagaskar on Cup of Nations -historian 40:s osallistujamaa. Vastaavasti EM-turnaukseen on osallistunut toistaiseksi 33 maata. Toki Afrikan mestaruusturnauksia on pelattu tiheimmin väliajoin kuin EM-kisoja.
Tiistaina kisapaikkansa varmistivat niin ikään Egypti, Senegal ja Tunisia.
African Cup of Nations on pelattu ilmastosyistä perinteisesti alkuvuodesta tammi-helmikuussa, mutta ensi vuonna kisat pelataan kesä-heinäkuussa. Osallistujien määrää kasvattettiin myös ensi kerran kuudestatoista 24:ään.
Kisat on määrä tahkota Kamerunissa, mutta Afrikan maanosaliitto CAF on ollut huolissaan Kamerunin turvallisuustilanteesta, sekä infrastruktuurista. Etenkin puutteellinen majoituskapasiteetti on ollut suurennuslasin alla, ja Kamerunia onkin uhattu isännyyden pois ottamisella. Lopullinen päätös isännästä on määrä tehdä ennen lokakuun loppua.
Kabineteissa on tehtävä muutenkin tärkeitä päätöksiä, sillä lokakuun tuplamaaottelut Ghanan ja Sierra Leonen välillä peruttiin FIFA:n suljettua Sierra Leonen toistaiseksi maaottelutoiminnasta. Syynä tähän oli maan hallinnon puuttuminen sen jalkapalloliiton alaisiin asioihin. Vielä on epäselvää, suljetaanko Sierra Leone kokonaan karsinnoista, ja myönnetäänkö Ghanalle peleistä luovutusvoitot.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys