Tanskalaispakki jättämässä Chelsean? ”Kärsivällisyys ei voi kestää enää kauaa”
Kuva: Getty Images
Chelseassa viime vuonna läpimurtoa tehneen Andreas Christensenin tilanne on muuttunut uuden valmentajan myötä melkoisesti. Viime kaudella 40 ottelussa kentän puolella nähty tanskalainen on vielä vailla valioliigaminuutteja tänä syksynä.
– Juuri nyt ei vaikuta minun osaltani hyvältä. Olisi löydettävä tie takaisin kentälle, mutta en oikein tiedä miten, 22-vuotias kertoi BT:lle.
Maurizio Sarri ei ole löytänyt käyttöä viime vuonna Chelsean vuoden nuorena pelaajana palkitulle pakille. Valioliigan ulkopuollellakin tämä on nähty tositoimissa vain 250 minuutin ajan; kahdessa Eurooppa-liigan pelissä, ja yhdessä Liigacupin ottelussa.
– Näyttää todella vaikealta. Joukkue pelaa upeaa futista hyvillä tuloksilla, joten pelaavaan ryhmään murtautuminen on entistäkin hankalampaa.
Kahden kauden ajan aiemmin Borussia Mönchengladbachissa lainalla ollut Christensen saattaa olla vastaavan jakson edessä taas tammikuun siirtoikkunan koittaessa.
– Kärsivällisyys ei voi kestää enää kauaa. Olen 22-vuotias, ja todella haluan pelata. Viimeisillä kolmella kaudella olen ollut isossa roolissa joukkueissani, enkä osaa nähdä jääväni nykyisen kaltaiseen tilanteeseen pitkäksi aikaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet