TPS-puolustaja synkkänä – kuvaili Suomen mestaria lyhyesti, mutta osuvasti: ”Se oli siinä”

TPS:n puolustaja Juri Kinnunen oli luonnollisesti pettynyt tulokseen HJK:ta vastaan. Klubi ei antanut minkäänlaista saumaa TPS:lle taistella suorasta säilymisestä, josta loppulukemat 0-4 kertoi kaiken oleellisen. TPS jatkaa pelejään karsinnoissa Ykkösen toiseksi sijoittunutta KPV:tä vastaan.
LUE MYÖS: TPS-HJK-ottelun raportti.
HJK vei peliä mielinmäärin, eikä TPS:llä ollut saumoja Suomen mestaria vastaan. Mika Ääritalon loukkaantuminen ja Oskari Jakosen ulosajo romuttivat viimeisetkin unelmat suorasta säilymisestä.
– Eihän meidän pelisuunnitelma onnistunut alkuunkaan. Tiesimme kyllä, että Klubi on kova ja että tämä on ainoa sauma, kun he olivat jo varmistaneet mestaruuden. Ei meidän peli lähtenyt oikein millään tapaa rullaamaan, Kinnunen sanoi ottelun jälkeen SuomiFutis-sivustolle.
– Ensimmäisistä minuuteista olimme jaloissa, eikä meillä ollut oikein mitään saumaa, Kinnunen jatkoi.
Syy oli ilmeinen. HJK on ollut koko kauden omaa tasoaan Veikkausliigassa ja tasoero näkyi myös lauantaina.
– Klubilla on parempia yksilöitä ja heillä on parempi joukkue. Nyt on vain nostettava kädet pystyyn, he olivat parempia.
– Toinen joukkue, joka on voittanut paljon pelejä, ja toinen joukkue, joka on hävinnyt paljon pelejä. Sitten kun tuli yksi maali, niin meillä vähän homma repesi, Kinnunen harmitteli.
Kinnunen antoi lyhyen, mutta kuvaavan arvion tämän kauden Suomen mestarista HJK:sta.
– Ylivoimainen. Se oli siinä.
Kohti karsintoja
TPS jatkaa pelejä vielä karsinnoissa KPV:tä vastaan. Jo keskiviikkona KPV isännöi Palloseuraa Kokkolassa ja toinen osaottelu pelataan Turussa lauantaina.
– Se on vain hoidettava omat pelit, ihan sama ketä tulee vastaan.
Sapluuna on selkeä.
– Tämä pitää unohtaa heti. Huomenna tänne takaisin palauttelemaan ja keskiviikkona pitää olla tikissä. Niissä peleissä ei ole mitään muuta väliä, kunhan voittaa, Kinnunen sanoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat