Veikkausliigan karsinta-avaus oli pimeää mutapainia – tuloksena maaliton tasapeli
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan karsinnat avattiin Kokkolassa todella haastavissa olosuhteissa. Ottelu päättyi lopulta maalittomaan tasapeliin. Ratkaiseva toinen osaottelu pelataan ensi lauantaina Turussa.
Heti ensiminuuteista asti oli selvää, ettei Kokkolassa tulla näkemään mitään kaunista jalkapalloa. Kokkolan keskuskentän nurmi oli todella märkä ja pelaajat liukastelivat kerta toisensa jälkeen vaikeissa olosuhteissa. Pelivälinekään ei totellut normaaliin tapaan. Useimmiten maata pitkin annetut syötöt pysähtyivät yllättäen vesilätäkköön.
Ottelu pelattiin poikkeuksellisesti jo kello 14, koska Kokkolan keskuskentällä ei ole valoja. Siitä huolimatta ottelu tuntui olevan taistelua aikaa vastaan. Pilvinen keli ja auringonlasku aiheuttivat sen, että toisella puoliajalla alkoi olemaan jo melko pimeää. Aurinko laskee Kokkolassa kello 16.16, ja ottelu vihellettiin päättyneeksi kello 15.50.
LUE TPS-kapteeni Sami Rähmösen kommentit kentän kunnosta Ruudun taukohaastattelussa.
Ensimmäisellä puoliajalla KPV oli hienoisesti niskan päällä. TPS:llä oli myös muutama tekopaikka, mutta mitään kovin vaarallista ei avausjaksolla nähty. Molemmat joukkueet pyrkivät kaikin mahdollisin keinoin välttämään virheitä. Lyhytsyöttöpeliä oli lähes mahdotonta pelata, koska kenttä oli niin huonossa kunnossa.
LUE miten somessa reagoitiin kentän kuntoon.
Toisella jaksolla TPS pääsi paremmin peliin mukaan. Riku Sjöroos pääsi laukomaan noin 16-rajan tuntumasta reilun tunnin kohdalla, mutta sijoitus meni hiuksenhienosti ohi oikean tolpan. KPV:llä oli muutamia vaarallisia erikoistilanteita, joissa pallo pelattiin korkeilla keskityksillä boksiin, mutta tulosta ne eivät tuottaneet.
TPS sai 75 minuutin jälkeen hyvin painetta kohti KPV-maalia. Pomppupallojen jälkeen pelikuntoon kuntoutunut Sterling Yateke pääsi maalin edestä laukomaan, mutta KPV-puolustus selvitti tilanteen kulmapotkuksi. Rähmösen kulmapotkusta toppari Miro Tenho pääsi vielä puskemaan, mutta KPV-vahti Teppo Marttinen torjui tilanteen helposti.
81. minuutilla KPV sai rakennettua hyvännäköisen tilanteen vasemmalta laidalta. Keskitys löysi boksin sisällä Kalle Multasen, mutta hyökkääjän kosketus oli kehno ja TPS selvitti tilanteen lopulta kevyesti.
Vaihdosta sisään tullut Henry Myntti pääsi vielä tykittämään komealla volley-potkulla boksin sisältä 84 minuutin kohdalla, mutta TPS-vahti Jonathan Viscosi venyi tärkeään torjuntaan.
Lopulta avausosa jäi maalittomaan tasapeliin, kuten useana vuonna aiemminkin Veikkausliigan karsinnoissa. Toisaalta kentän kunnon vuoksi on ihan suotavaa molemmille joukkueille, että lopullinen ratkaisu pelataan paremmalla kentällä, jossa on myös valot käytössä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mircea Lucescu on kuollut
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos