FC Lahti sopimukseen ranskalaispuolustajan kanssa
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti ja ranskalainen Jean-Christophe Coubronne ovat solmineet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Coubronne siirtyy Lahteen Ykkösen KTP:stä. Ranskalainen on pelipaikaltaan laitapuolustaja, mutta hän pystyy pelaamaan myös topparina. Coubronne on 29-vuotias ja 180 senttiä pitkä.
Coubronne syntyi Ranskan Lyonissa. Hän kasvoi jalkapalloilijaksi maineikkaassa ranskalaisessa FC Sochauxissa. Ranskasta puolustaja siirtyi italialaiseen Novaraan, jossa Coubronne pelasi Serie C:ssä, B:ssä ja yhden ottelun Serie A:ssa. Novarasta hän siirtyi Portugaliin, jossa hän pelasi kauden pääsarjaa ja kaksi kautta toiseksi korkeinta sarjatasoa SC Olhanensen riveissä. Viime talvella hän saapui Suomeen ja KTP:n riveihin, jossa ranskalainen pelasi 23 ottelua. Mies on pelannut nuorena myös Ranskan nuorten maajoukkueessa.
Coubronne saapuu Lahteen mielellään. Hän kuvailee itseään hyökkääväksi ja monipuoliseksi puolustajaksi. Ranskalainen kertoo tuntevansa jo hieman Lahtea joukkueena ja toivoo, että Lahti löytyy sarjataulukon kärkisijoilta kauden päätteeksi.
– Olen hyökkäävä puolustaja ja voin pelata puolustuksessa jokaista paikkaa, vaikka mieluiten pelaan laidalla. Tuon myös vaarallisuutta hyökkäykseen. Tiedän, että Lahti on pelannut Euroopassa ja haluaa sinne uudestaan. Pelasimme KTP:n kanssa harjoitusottelun Lahtea vastaan viime talvena. Kaupunki on kaunis. Ensi kaudella toivon, että pääsen pelaamaan mahdollisimman paljon ja nautin kentällä. Toivon myös, että pelaamme sarjan kärkisijoituksista, Coubronne kertoo seuran sivuilla.
FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä kuvailee Coubronnea urheilulliseksi ja monipuoliseksi puolustajaksi. Ristilän mukaan ranskalainen tuo joukkueen hyökkäys- ja puolustuspeliin ison lisän. Ristilä kaavailee Coubronnea laitapuolustajan tontille.
– Coubronne on monipuolinen ja urheilullinen puolustaja. Lähtökohtaisesti hän tulee pelaamaan meillä laitapuolustajan paikalla, vaikka hän pystyy pelaamaan myös topparina. Kumpikin laita sopii hänelle hyvin. Hän on nopea ja hänellä on hyvät fyysiset ominaisuudet. Näin hänet neljä-viisi kertaa viime kaudella ja hän oli jokaisella kerralla kentän parhaimmistoa. Coubronnella on kokemusta monesta erilaisesta paikasta. Hän tuo ison lisän meidän hyökkäys- ja puolustuspelaamiseemme.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan