Helmarien entinen kapteeni päättää uransa
Kuva: Juha Tamminen
Naisten maajoukkueessa 94 kertaa pelannut Maija Saari lopettaa uransa.
Puolustajana pelannut Saari, 32, voitti naisten Suomen mestaruuden kolmesti Hongassa ja siirtyi sen jälkeen ruotsalaisen Umeå IK:n riveihin. Hän pelasi Ruotsissa myös AIK:ssa ja Mallbackenissa. Norjan kentät tulivat tutuiksi Kolbotnissa, Stabäkissa ja Vålerengassa.
Ulkomailta Saari palasi Suomeen ja seuraksi valikoitui Helsingin Jalkapalloklubi, jota hän edusti kaksi kautta. HJK sijoittui päättyneellä kaudella naisten liigassa toiseksi.
– Lopettamispäätös alkoi kehittyä mielessäni loppukesästä. Asetin itselleni tavoitteet, kun palasin Suomeen, ja koen, että olen täyttänyt ne, entinen maajoukkuekapteeni Saari kertoi Palloliiton sivuilla.
Hän pelasi naisten EM-kisoissa vuonna 2009. Saari oli vuoden 2013 EM-turnauksesta sivussa loukkaantumisen takia.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Veikkausliigan runkosarjan päätöskierroksella isot panokset – tästä pelataan
- Katso: Jardell Kanga iski komean maalin Motherwell-debyytissään
- Aftonbladet: Leo Walta siirtymässä MLS:ään
- Lukas Hradecky nollasi Marseillen – AS Monaco nousi Ligue 1:n kärkipaikalle
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Toimittaja: HJK-puolustaja siirtyy Ruotsiin – tuttu suomalaisluotsi odottaa
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Liverpool teki seurahistoriansa toiseksi kalleimman hankinnan
- Veikkausliigan ”supermaanantai” lunasti kaikki odotukset – uudet hankinnat loistivat
- Lionel Messi: tämän takia maajoukkueura päättyy
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Lukas Hradecky nollasi Marseillen – AS Monaco nousi Ligue 1:n kärkipaikalle
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Aftonbladet: Leo Walta siirtymässä MLS:ään