HIFK:n luottopelaajalle kaksivuotinen jatkosopimus
Kuva: Juha Tamminen
HIFK on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen puolustuksen monitoimimiehen Jani Bäckmanin kanssa.
Bäckman, 30, aloittaa nyt viidennen kautensa HIFK:ssa. Hän siirtyi HIFK:hon vuonna 2015 PK-35 Vantaan riveistä. Keskikentällä sekä puolustajan tontilla viihtyvä kokenut peluri on pelannut uransa aikana myös Viikinkien, Klubi04:n, FC Hongan, FC Lahden, Hakan ja Jaron paidassa.
– Viime kausi päättyi hyvin ja siitä jäi tosi hyvä fiilis, ja haluan kokea vielä liigan IFK:n paidassa. Siinä oikeastaan suurimmat syyt jatkooni. On todella kliffaa jatkaa seurassa ja toivottavasti vielä saadaan mahdollisimman moni frendi mukaan kuluneelta kaudelta, koska nostettiin jengi takaisin liigaan, ja on hienoa, että saadaan yhdessä kokea liiga uudestaan. Edellinen visiitti Veikkausliigassa oli vähän murheellinen, ja siitä jäi kova nälkä ja halu näyttää vielä mihin meistä on, kertoo Bäckman seuran tiedotteessa.
Viime kaudella nousun takuumiehenä häärinyt Bäckman pelasi 23 ottelussa, joissa hän teki yhteensä viisi maalia ja antoi viisi maalisyöttöä. Bäckman teki kolmanneksi eniten maaleja IFK:n pelaajista, heti Tuomas Mustosen ja Pekka Sihvolan jälkeen. Kolmikymppinen futari näkee, ettei ikä ole vielä rasitteena.
– Kun on pysynyt terveenä, niin on ilo jatkaa ja mukavaa tietysti, että kelpaa vielä joukkueeseen, Bäckman jatkaa.
Myös HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström on tyytyväinen Bäckmanin sopimuksesta.
– Me olemme erittäin tyytyväisiä, kun pääsimme Janin kanssa sopimukseen jatkosta. Hän tuo joukkueeseen haluttua jatkuvuutta ja on persoonana ihanteellinen joukkueelle. Pelillisesti Bäckman on voittaja, jonka asenne on loistava ,ja pelaajasta on varmasti paljon iloa myös ensi kaudella, sanoo Lönnström.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen