Kaksi ”unohdettua” suomalaista palasi viikonloppuna kentille – kuukausien odottelu ohi
Kuva: Getty Images
Kulunut viikonloppu oli suomalaisjalkapalloilijoille eurokentillä varsin hieno. Maalinteossa onnistuivat muun muassa Teemu Pukki, Pyry Soiri ja Thomas Lam, ja toisaalla Aapo Halme debytoi Englannin Mestaruussarjassa (lue lisää täältä.)
Hieman kirkkaampien parrasvalojen ulkopuolella koettiin myös kaksi iloista tapahtumaa, sillä kaksi suomalaista palasi tositoimiin pitkän sairauspoissaolon jälkeen. Toppari Valtteri Moren ja kokenut Kasper Hämäläinen pääsivät jälleen sarjajalkapallon pariin.
27-vuotias, neljä A-maaottelua pelannut Moren pelasi täydet minuutit, kun hänen joukkueensa Waasland-Beveren hävisi lauantaina kotikentällään Royal Excel Mouscronille maalein 1-2.
Moren pelasi 25. syyskuuta yhden ottelun Belgian Cupissa, mutta edellisestä sarjapelistä oli vierähtänyt peräti kahdeksan ja puoli kuukautta. Viime kautta kiusasivat erinäiset terveyshuolet, eikä Moren meinannut tällä kaudella mahtua valmentaja Sven Vermantin suunnitelmiin. Tilaisuus avauskokoonpanossa aukesi, kun Vermant vaihtui kaksi viikkoa sitten joukkueen peräsimessä Yannick Ferreraan.
Waasland-Beveren on Belgian 16 joukkueen pääsarjassa toiseksi viimeisenä ennen sunnuntain myöhäisottelua Lokeren-Charleroi. Jos Lokeren saa pelistä pisteenkin, pudottaa se Waasland-Beverenin jumboksi.
Sunnuntai-iltana paluun kentille teki puolestaan kokenut maajoukkueratsu Kasper Hämäläinen. Hämäläisen edellisestä ottelusta oli kulunut päivää vaille kolme kuukautta.
32-vuotias Hämäläinen pelasi 20 minuuttia lopusta, kun Puolan liigan kakkosena majaileva Legia Varsova haki Zaglebie Lubinin kotistadionilta 1-0 -voiton. Hämäläisen syksy on kulunut pääosin loukkaantuneena, joten Huuhkajien Nations League -taipaleelle hän ei ollut ajankohtainen nimi.
Kaikkiaan 60 A-maaottelua (9 maalia) pelannut Hämäläinen nähtiin viimeksi Huuhkajissa viime vuoden lokakuussa. Edellisissä MM-karsinnoissa Hämäläinen pelasi seitsemässä ottelussa, ja niistä viidessä hän pelasi Suomen avauskokoonpanossa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!