Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Näin suomalaistoppari Aapo Halme saattoi ajatella lauantaina tehtyään debyytin Englannin toisella sarjatasolla Mestaruussarjassa (Championship).

Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen kuuluva Halme, 20, nousi yllättäen Leeds Unitedin avauskokoonpanoon Bristol Citya vastaan, kun Ruotsin maajoukkuetoppari Pontus Jansson oli loukkaantuneena. Samalla Halmeesta tuli kolmas tällä kaudella Championshipissä debytoinut suomalainen. Norwich Cityssä maaleja paukuttava Teemu Pukki sekä selkävaivoista tällä hetkellä kärsivä Brentfordin Marcus Forss debytoivat brittisarjassa Halmetta aiemmin tällä kaudella.

Reilut 63 minuuttia ennen vaihtokomennustaan kolmen keskuspuolustajan linjassa uurastanut Halme sai vihdoin tililleen edustusjoukkuetason ensiesiintymisensä, jonka jotkut odottivat tapahtuvan jo paljon aikaisemmin. Halme siirtyi Leedsiin HJK:sta nelivuotisella sopimuksella viime tammikuussa.

Kuluva vuosi sumujen saarilla on ollut suomalaiselle rikkonainen. Jalkapöydän rasitusmurtuma piti hänet poissa puolisen vuotta leikkauksen jälkeen, ja vastuuta oli tullut ennen lauantaita vain reserveissä yhdeksän pelin verran.

Halme kertoi Helsingin Sanomille valmentaja Marcelo Bielsan olleen tyytyväinen häneen lauantain otteluun valmistavissa harjoituksissa. Ennen Bristolia vastaan pelattua, Leedsin 2-0-voittoon päättynyttä ottelua Bielsa ohjeisti Halmetta yksityiskohtaisesti kahdenkeskeisessä palaverissa. Pelin jälkeen Bielsa kehui Halmeen pelanneen hyvän pelin.

Leeds ei hankkinut Halmetta pikkurahalla. Brittimediassa välähdelleiden tietojen mukaan siirtosumma oli noin 500 000 puntaa. HS:n tietojen mukaan Leeds maksoi HJK:lle Halmeesta 560 000 euroa.

Palloliiton huippujalkapäällikkönä marraskuussa aloittanut Juho Rantala näki Halmeen pelejä HJK:ssa ennen tämän siirtoa. Halme siirtyi Klubiin FC Hongan junioreista vuonna 2015 ja pelasi HJK:ssa 27 liigapeliä ennen siirtoaan isompiin ympyröihin.

HJK:ssa vajaat kaksi vuotta urheilutoimenjohtajana ennen nykyistä Palloliiton pestiään toiminut Rantala pitää Halmetta pitkäksi nuorukaiseksi äärimmäisen hyvänä pallollisena pelaajana.

– Koen, että hän on hyvä avaamaan peliä. Se pistää silmään, että hän on pallollisena niin kyvykäs. Hän on niin pitkä, että häneltä odotetaan pääpelissä paljon. Se, keskittymiskyky ja puolustuspelaaminenkin paranevat aivan varmasti, HJK:ssa valmentajanakin toiminut Rantala uskoo.

196-senttisellä Halmeella on Rantalan mielestä täydet edelletykset kehittyä Bielsan alaisuudessa A-maajoukkuetason pelaajaksi, jos vain pysyy terveenä.

– On todella tärkeää, että hän on niin pelaava toppari. Sellainen modernin huipputopparin prototyyppi, Rantala kehuu.

Leeds pelaa seuraavaksi jo tiistai-iltana suomalaismaalivahti Anssi Jaakkolan edustamaa Readingia vastaan. Halmeella on mahdollisuus päästä toistamiseen esiintymään Elland Roadin kotiyleisön eteen ja näyttää osaamistaan – varsinkin jos Jansson on yhä sivussa.

Leeds-Reading näkyy tiistaina 27.11. kello 21.40 alkaen Viasat Jalkapallo -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa. Ottelun parhaat palat ovat katsottavissa Viafreessä.