VPS testaa useita nuoria pelaajia – joukossa peräti kolme maalivahtia
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseura tiedottaa kotisivuillaan harjoituksiinsa osallistuvista useista testipelaajista. Viidestä taitojaan esittelevästä pelaajasta peräti kolme on maalivahteja.
Valmennusjohto seuraa ukrainalaista Leonid Shulginia sekä suomalaisia Eetu Lindforsia ja Karl-Filip Erikssonia. 22-vuotias Shulgin on viettänyt viime vuodet Suomessa KPV:n, TP-47:n ja PS Kemin organisaatioissa, joten rannikkoseutu on tullut jo tutuksi.
19-vuotias Lindfors on porilaisen Musan Salaman kasvatti, mutta viime kauden hän vietti Klubi-04:ssä ja HJK:n A-junioreissa. Eriksson on puolestaan pelannut VPS:ssä ennenkin, mutta viimeiset kolme kautta ovat menneet kasvattajaseura Närpes Kraftissa.
Kenttäpelaajista VPS testaa gambialaistoppari Alieu Ceesayta sekä brasilialaista Moises Luiz Correaa. 22-vuotias ja 195-senttinen Ceesay pelasi viime kaudella Kakkosen PEPO:ssa, ja hänet valittiin kauden päätteeksi oman lohkonsa parhaaksi puolustajaksi. 20-vuotias Correa on keskikenttäpelaaja, joka on viettänyt koko tähänastisen uransa kotimaassaan Brasiliassa.
Muualta tulleiden testimiesten lisäksi VPS:n joukkueen kanssa harjoittelevat VPS J Akatemian maalilla viime kesänä pelannut Mika Kaarre, 19, sekä aiemmilta vuosilta Vepsusta tutut Arttu Nuutinen ja Kim Böling.
Ennen joulukuussa vietettävää kuukauden lomajaksoa VPS pelaa vielä yhden harjoitusottelun. Jyväskylässä 23.11. pelattavassa treenipelissä vastaan asettuu KuPS.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa