Real Madridin kroatialaistaituri Luka Modrić palkittiin maanantaina maailman parhaan jalkapalloilijan palkinnolla eli Ballon d’Orilla, Kultaisella pallolla.

Modrićin valinta on jo itsessään herättänyt närää joidenkin fanien keskuudessa, mutta France Footballin järjestämä äänestys sai lisää lokaa niskaansa, kun selvisi, että Komorien liiton edustajaksi valittua toimittajaa Abdou Boinaa ei ole edes olemassa.

Boina oli merkitty Komorien viralliseksi edustajaksi, ja hänen mediakseen oli kerrottu albaladcomores.com-sivusto.

Komorien äänet oli annettu seuraavassa järjestyksessä: 1. Kylian Mbappé 2. Luka Modrić 3. Cristiano Ronaldo 4. Eden Hazard 5. Mohamed Salah.

Paikallisjulkaisu Al-watmanin mukaan Boinaa ei ole olemassa ja hänen tietoihinsa merkattu sivusto suljettiin jo vuonna 2012.

– Luulin hallusinoivani, kun luin, että Albalad Comores on yhä olemassa, sanoi Komorien liitossa työskentelevä toimittaja Toiminou Abdou Marcan mukaan.

– Se julkaisu lopetettiin kuusi vuotta sitten, eikä siellä ollut ikinä toimittajaa nimeltä Abdou Boina. Meillä oli kaksi urheilutoimittajaa: ranskalaiseen versioon kirjoittanut Abdoul Youssouf ja arabialaiseen versioon kirjoittanut Sharif Ousseine.

Myös Komorien journalistiyhdistyksen presidentti Stepahne Ahamadi ihmetteli tapausta.

– Meillä ei ole mitään tietoa henkilöstä nimeltä Abdou Boina. Voisin ymmärtää sen France Footballin virheenä, jos kyseinen journalisti kuuluisi jonkin julkaisun palkkalistalle, mutta tätä henkilöä ei ole olemassa.

Ihmetystä on herättänyt myös Trinidad-Tobagon edustajan Lasana Liburdin lausunto, jonka mukaan hänen äänensä oli merkattu väärään järjestykseen.