Palloliitto tiedotti Ykkösen ja Kakkosen tulevista muutoksista – ensimmäiset astuvat voimaan jo ensi vuonna
Palloliiton liittohallitus hyväksyi sarjatyöryhmän esityksen mukaisesti miesten Ykköseen ja Kakkoseen kaudelle 2020 esitetyt sarjajärjestelmämuutokset.
Ykkönen pelataan kaudella 2019 aiempaan tapaan kymmenen joukkueen kolminkertaisena sarjana, mutta kauden päätteeksi ainoastaan yksi joukkue putoaa Kakkoseen.
Kaudella 2020 Ykkönen pelataan 12 joukkueella ensin kaksinkertaisena runkosarjana ja sen jälkeen yksinkertaisina kuuden joukkueen loppusarjoina, joissa runkosarjan pisteet sekä tehdyt ja päästetyt maalit säilyvät sellaisenaan. Ylemmän loppusarjan voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan ja sijoille 2.-4. sijoittuneet pelaavat jatkokarsinnan Veikkausliigakarsintaan pääsystä. Kolme viimeistä putoaa puolestaan Kakkoseen.
Kakkonen pelataan myös kaudella 2019 aiempaan tapaan kolmessa 12 joukkueen lohkossa kaksinkertaisena sarjana.
Kakkosen osalta hyväksyttiin myös jo kaudelle 2019 muutos liittyen lohkoista nousemiseen; jokaisen lohkon neljä parasta pelaavat kaksinkertaisen runkosarjan päätteeksi vielä yksinkertaiset oman lohkonsa loppusarjan, joihin mentäessä runkosarjassa saadut pisteet, ja tehdyt/päästetyt maalit säilyvät muuttumattomina, ja tämän jälkeen lohkojen voittajat nousevat suoraan Ykköseen kaudelle 2020. Kaudella 2019 Kakkosesta putoaa jokaisen lohkon kaksi viimeistä joukkuetta sekä huonoin sijalle 10. sijoittunut joukkue.
Kaudesta 2020 alkaen Kakkosessa pelataan kauden 2019 mallilla sillä erotuksella, että jokaisesta lohkosta putoaa Kolmoseen kaksi viimeistä. Mahdollisista muutoksista Kolmosen pelitapaan vuonna 2020 päätetään myöhemmin vuoden 2019 aikana erillisen valmisteluprosessin jälkeen.
Lähde: Palloliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken