Serie A:han perehtynyt suomalaiskirjailija ei pidä Juventuksesta – myöntää silti tosiasiat: ”Ei se vielä siltä vaikuta”
Kuva: Getty Images
Juventus porskuttaa vahvasti kohti kahdeksatta perättäistä scudettoa.
Italialaisen jalkapallon suuri ystävä, kirjailija Jukka Pakkanen seuraa tiiviisti Serie A:ta ja etenkin rakkaan seuransa Internazionalen edesottamuksia.
Interin kultavuodet sijoittuivat vuosille 2006-2010, jolloin seura voitti viisi perättäistä mestaruutta. Sen jälkeen scudettoa ei ole voitettu, mutta Inter on noussut jälleen kärkikahinaan ja Juventuksen valta-aseman haastajaksi.
– Sanoisin, että Inter, Lazio ja Napoli haastavat tällä kaudella Juventuksen mestaruustaistossa. Toki Juve on taas ehtinyt kuroa pienen etumatkan, mutta pari häviötä tai pistemenetystä, niin kärki tasoittuu ja kausi on vielä pitkä. Ei olla puolivälissäkään vielä, Pakkanen painottaa SuomiFutis-sivustolle.
Milanolaisseurojen kannattajien ei ole helppoa kehua kilpailijakaupunki Torinon Juventusta, mutta Vanha Rouva on vakuuttavasti hallinnut viime vuodet Italian pelikenttiä.
– Kyllähän Juventuksella on se voittamisen perinne todella vahva. Se vaan pystyy sen yhden maalin tekemään, kun sen pitää se tehdä. Siellä on hyvä valmentaja, joka muokkaa toimintaa tarpeen vaatiessa kesken ottelun. Onhan se sanottava, että se on vaan niin hyvä joukkue. En pidä Juvesta, mutta pakkohan se on myöntää, Pakkanen hymähtää.
Juventuksen haastajat ovat satsanneet paljon organisaatioiden ja joukkueiden kehittämiseen. Pakkanen odottaa, että Juventuksen mestaruusputken on piakkoin jo pakko katketa.
– Interillä oli aikoinaan viiden mestaruuden putki. Juvella on menossa nyt jo seitsemän. Odotin, että tällä kaudella Juven putki katkeaa, mutta ei se vielä siltä vaikuta.
Jukka Pakkasen sielunmaisemaa italialaisesta jalkapallosta ja Interin fanittamisesta voi lukea teoksesta San Siron uneksija, josta on tehty viimein kauan odotettu uusintapainos.
Juventus kohtaa lauantaina vieraissa Fiorentinan klo 19.00. Serie A:n huippujoukkueiden kaikki ottelut Ruudusta!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan