SS: KuPS esitti avunhuutonsa – ”Olosuhteemme alkavat olla huonoimmat Veikkausliigan seuroista”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura perusteli perjantaina tarvetta uudelle jalkapallostadionille tiedotustilaisuudessa, jossa oli paikalla myös kaupunginvaltuutettuja. KuPS on Kuopion Keskuskentän jalkapallostadionin pääkäyttäjä, mutta seurassa ollaan vahvasti sitä mieltä, että kotipyhättö on jäämässä kehityksestä jälkeen.
KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen harmitteli tilaisuudessa nykyisiä olosuhteita, jotka eivät hänen mukaansa mahdollista liiketoiminnan kehittämistä. Hän harmitteli, kuinka ravintolatiloja ei ole, nuoret harjoittelevat käytävällä, vip-henkilöt verkostoituvat vuokrateltassa ja useampi valmentaja joutuu työskentelemään yhdessä siivouskomerossa.
Suihkuja on neljä, joille kymmenet pelaajat joutuvat jonottamaan.
– Kööpenhaminan pelaajat menivät pelin jälkeen suihkuun hotellilleen, sanoi Heiskanen Savon Sanomien mukaan.
– Emme pärjää valtakunnallisessa kilpailussa. Olosuhteemme alkavat olla huonoimmat Veikkausliigan seuroista, huomautti KuPS-pomo ja sanoi, että myös pelaajista voi olla vaikeampaa kilpailla, jos toisella paikkakunnalla on paremmat fasiliteetit.
Ison avokatsomon rakentaminen ei Heiskasen mukaan kannata, koska enemmän lisäarvoa saadaan 8 000-paikkaisella katetulla katsomolla.
– Uusi stadion parantaisi tapahtumien turvallisuutta, kun vierasjoukkueen ja omat kannattajat olisivat eri katsomoissa.
Kaavailtu Euroopan jalkapalloliiton Uefan kategorian 4 mukainen stadion mahdollistaisi maaottelut.
– En usko, että heti, mutta se olisi mahdollista.
Kokonaan katettu ja isompi stadion antaisi myös mahdollisuuden järjestää isoja musiikkitapahtumia kentällä.
Heiskanen perusteli uutta jalkapallostadionia sillä, että osa paikoista myytäisiin vain viidellä eurolla. Nelihenkinen perhe pääsisi katsomaan peliä 20 eurolla.
– Kuopiossa olisi Itä-Suomen ainoa kansainvälisen tason tapahtuma-areena. Voisimme olla siitä ylpeitä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana