Borussia Dortmundin pelaajaa ei päästetty PSG:hen: ”Minun oli hyväksyttävä se”
Kuva: Getty Images
Borussia Dortmundin seurajohto ilmoitti keskikenttäpelaaja Julian Weiglille, ettei hän voi siirtyä entisen valmentajansa Thomas Tuchelin alaisuuteen Paris Saint-Germainiin.
Weigl, 23, sai runsaasti vastuuta Tuchelin työskennellessä Dortmundissa kausilla 2015-17, mutta kuluvalla sesongilla hän on jäänyt vähille minuuteille. Weigl on pelannut vasta reilut 800 minuuttia, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.
Jo viime kesänä uutisoitiin, että PSG kaipaa kipeästi vahvistuksia keskikentälleen. Tänä talvena tilanne on heikentynyt entisestään, koska jatkosopimuksesta kieltäytynyt Adrien Rabiot on hyllytetty ja Marco Verratti on parhaillaan loukkaantuneena.
PSG tiedotti tiistaina hankkineensa argentiinalaisen Leandro Paredesin Pietarin Zenitistä. Weigl vahvisti Bildille, että PSG tavoitteli häntä ennen Paredesin siirtoa.
– Ajattelin luonnollisesti tulevaisuuttani, kun PSG osoitti minuun kiinnostusta ennen kauden toista puolikasta, kommentoi Weigl.
– Halusin tilanteeni kehittyvän, eikä se ole mikään salaisuus, että teen hyvin töitä Thomas Tuchelin alaisuudessa. Kerroin ajatuksistani Dortmundille, mutta minun oli hyväksyttävä, että he eivät halua päästää minua.
Normaalisti puolustavana keskikenttäpelaajana viihtyvä Weigl on jäänyt nokkimisjärjestyksessä kollegojensa taakse, mutta hän on pelannut Bundesliigan kolmella edellisellä kierroksella täydet minuutit tuuraajana topparin paikalla.
– Nyt keskityn täysin siihen, että menestyn Borussia Dortmundin kanssa. Minulla on paljon parempi olo kuin kauden ensimmäisellä puoliskolla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen