Chelsea ja AC Milan kilvoittelevat MM-kisoissa säväyttäneestä Eredivisie-tähdestä
Kuva: Getty Images
Meksikon taival jalkapallon MM-kisoissa päättyi viime kesänä jo perinteiseen tapaan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, mutta yhden uuden tähden El Trin esitys synnytti. Hirving ”Chucky” Lozano kaatoi maalillaan Saksan, oli avauksessa Meksikon jokaisessa ottelussa ja kuului ehdottomasti joukkueen pirteimpiin ja vaarallisimpiin pelaajiin.
23-vuotias Lozano valittiin jo viime kaudella Eredivisien tähdistöjoukkueeseen, mutta tällä kaudella tahti on PSV Eindhovenissa vain kiihtynyt. 17 sarjaottelussa oikea laitalinkki on tehnyt 11 maalia ja syöttänyt seitsemän. Mestarien liigan lohkovaiheessa Lozano teki kaksi maalia ja alusti yhden.
Ei ihme, että nuori meksikolainen on herättänyt kiinnostusta suuremmissakin seuroissa. Calciomercaton mukaan hänen palveluksistaan kisaavat nyt rinta rinnan Chelsea ja AC Milan.
[readmore from=Lozano-Hirving]
AC Milan on tarkkaillut sivuston mukaan Lozanoa jo pidempään. Milanin pitäisi kuitenkin myydä joitain pelaajiaan ennen uusien hankkimista, jottei se ajaudu vaikeuksiin Financial Fair Playn kanssa. Tässä piileekin Chelsean sauma Lozanon nappaamiseen välistä jo tammikuun siirtoikkunassa.
Nuoresta iästään huolimatta Lozano on pelannut jo 34 A-maaottelua, joissa maaleja on syntynyt kahdeksan. Hänen sopimuksensa PSV Eindhovenin kanssa on voimassa kesään 2023. PSV maksoi pelaajasta meksikolaiselle Pachucalle kahdeksan miljoonaa euroa kesällä 2017, mutta seuraava siirtosumma on epäilemättä huomattavasti korkeampi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi

- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta