Huuhkajat kaatoi Ruotsin Eero Markkasen maalilla – Suomella kenttä täynnä debytantteja
Kuva: Juha Tamminen
Suomi voitti tiistaina Ruotsin harjoitusottelussa 1-0. Ottelu pelattiin Qatarin Dohassa.
Eero Markkanen pääsi laukomaan heti alussa lähietäisyydeltä, mutta hänen oli yritettävä maalintekoa maassa makuullaan, eikä hän saanut riittävän hyvää osumaa palloon.
Ruotsi sai pari hyvää hässäkkää Suomen maalille ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana, mutta todellisia tekopaikkoja ei syntynyt.
Rasmus Karjalaiselle pedattiin 20. minuutilla mainio paikka pilkun paikkeille, mutta hyökkääjä ei yltänyt toivomallaan tavalla palloon, ja veto jäi vaatimattomaksi.
Hetkeä myöhemmin Suomi siirtyi kuitenkin johtoon. Huuhkajat-debyyttiään pelannut Lassi Lappalainen syötti pallon kimmokkeen kautta Tim Sparville, joka jatkoi pelivälineen maalin eteen. Markkanen pääsi liukumaan pallon verkkoon.
Jesse Jorosen ei tarvinnyt venyä ensimmäisellä jaksolla Suomen maalilla huipputorjuntoihin, mutta hän hallitsi tonttiaan kiitettävästi.
Suomi teki ensimmäisen vaihtonsa tauon aikana. Kapteeni Sparv teki tilaa A-maajoukkuedebytantille Sebastian Dahlströmille.
Hetkeä myöhemmin kentälle asteli jo illan kolmas Huuhkajat-debytantti, kun Kaan Kairinen korvasi viheriöllä Rasmus Schüllerin. Simon Skrabb taas teki tilaa Robert Taylorille.
Ruotsi painoi jo ensimmäisen puolikkaan loppuhetkillä kovemmin päälle, ja sama trendi jatkui myös jälkimmäisellä jaksolla. Suomi pääsi hyökkäämään harvoin, mutta ei Huuhkajilla suurta hätääkään ollut.
Tunnin tienoilla kumpikin joukkue vaati vuorollaan itselleen rangaistuspotkua. Ensin Ruotsin Alexander Jeremejeff oli kulmapotkun jälkeen levällään nurmella ja hetkeä myöhemmin Taylor oli suomalaisista kumossa vastustajan rangaistusalueella.
Maalintekijä Markkanen ja Lappalainen tulivat vaihtoon 67. minuutilla. Heidän tilalleen tulivat Tim Väyrynen ja Saku Ylätupa, jolle ottelu oli ensimmäinen A-maajoukkueessa.
Ruotsi sai lyhyen ajan sisään kaksi tuhannen taalan tekopaikkaa. Alexander Fransson ei osunut kunnolla palloon, vaan lähinnä huitaisi sitä jalallaan. Seuraavassa tilanteessa Daleho Irandust laukoi tyhjistä yli ja ohi.
Varsinaista peliaikaa oli jäljellä viitisen minuuttia, kun Suomi suoritti viimeisen vaihtonsa. Albin Granlundin tilalle otettiin debyyttiinsä Robert Ivanov.
Suomella oli mahdollisuus kaunistella lukemia vielä lisäajalla, mutta Ruotsi saa kiittää yhden maalin erosta maalivahtiaan Jacob Rinnettä sekä Väyrysen ja Ylätuvan heikkoa viimeistelyä.
Huuhkajat aloittaa alkaneen vuoden 2019 voitolla, kun Ruotsi kaatuu Dohassa 1-0! Ottelun ainokaisen iski avausjaksolla Eero Markkanen, jolle maali oli ensimmäinen A-maajoukkueessa. Sen lisäksi kentällä nähtiin peräti viisi Huuhkajadebytanttia! #SWEFIN #Huuhkajat
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
