Kolumbialaismaalitykki katosi parrasvaloista nopeasti: ”Herään joka yö kipuihin”
Kuva: Getty Images
26, 20, 21. Siinä kolumbialaisen Jackson Martínezin maalimäärät Portugalin pääsarjassa peräkkäisillä kausilla 2012-2013, 2013-2014 ja 2014-2015. Jokaisella kaudella lukema riitti myös Portugalin sarjan maalikuninkuuteen, ja Kolumbian maajoukkuehyökkääjän tähti oli kovassa nosteessa.
40 A-maaottelua pelannut Martínez teki vuoden 2014 MM-kisoissa kaksi maalia Japanin verkkoon, ja odotukset olivat korkealla, kun hän siirtyi kesällä 2015 Portosta Atlético Madridiin. Atlético maksoi miehestä muhkeat 35 miljoonaa euroa, mutta lopulta Martínez vietti seurassa vain yhden syksyn, jonka aikana La Ligassa syntyi vaivaiset kaksi maalia.
Myyntivoittoa Atlético silti teki. Helmikuussa 2016 kiinalainen Guangzhou Evergrande hankki miehen 42 miljoonalla eurolla riveihinsä. Summa oli silloinen Aasian ennätyssiirtosumma.
Hyvin ei Martínezilla silti Kiinassa mennyt, sillä pitkän rupeaman pilasi lokakuussa 2016 syntynyt vaikea nilkkavamma. Vuonna 2016 Martínez teki vielä 16 ottelussa neljä maalia, mutta lokakuun 2016 jälkeen hän ei enää Evergrandessa pelannut.
Valoa alkoi tunnelin päässä näkyä taas viime syyskuussa, kun nyt 32-vuotias Martínez teki yhden kauden sopimuksen Portimonensen kanssa ja palasi Portugalin pääsarjaan. Martínez on ollut avauksessa lähes jokaisessa Portimonensen pelissä ja on viimeistellyt kymmenessä sarjapelissä neljä maalia. Kovin miellyttävältä miehen arki ei silti kuulosta, sillä nilkkavaiva kiusaa edelleen.
– Se on päivittäistä taistelua! Jokaisissa treeneissä ja jokaisella hetkellä nukkumaanmenoon saakka, Martínez myöntää portugalilaisen Recordin haastattelussa.
– Lähes joka yö, aamuyöstä noin kolmen neljän aikaan herään kuin kellonsoittoon. Uneni katkaisee jonkinlainen jalkavaiva. Se menee ohi muutamassa minuutissa ja nukahdan taas.
– Harjoitteleminenkaan ei ole helppoa. En pysty treenaamaan kahta tai kolmea päivää peräkkäin. Halusin tehdä töitä tavalliseen tapaan joka päivä, mutta lääkärit ja fysioterapeutti selvittivät minulle, ettei se ole mahdollista. Siksi minulla on erityinen harjoitusohjelma, Martínez kertoo.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan