Lehti: PSG keksinyt röyhkeän tavan kiertää Uefan sääntöjä pelaajamarkkinoilla
Kuva: Getty Images
Ranskan suurseura Paris Saint-Germain tavoittelee Napolin keskikenttäpelaajaa Allania kyseenalaisin keinoin, kertoo La Gazzetta dello Sport.
PSG kuuluu qatarilaisten omistajiensa ansiosta maailman rikkaimpiin seuroihin. Euroopan jalkapalloliiton Uefan taloudelliset säännöt (FFP) estävät kuitenkin pariisilaisia mälläämästä rahaansa mielin määrin.
Paris Saint-Germain on toistaiseksi selvinnyt sääntörikkomuksista vähin seuraamuksin. Pahimmillaan PSG voitaisiin kuitenkin esimerkiksi sulkea ulos Mestarien liigasta, mikä olisi iso kolhu seuralle.
PSG tarvitsee kipeästi vahvistusta keskikentälleen, mutta se tietää, ettei se voi Uefan valvovan silmän alla käyttää mitä tahansa summaa uuteen pelaajaan.
Gazzettan mukaan PSG on valmis tarjoamaan Napolin Allanille triplapalkkaa, mutta italialaisseura on arvioinut brasilialaisen arvoksi noin 70 miljoonaa euroa.
Lehti kertoo, että suuren korvauksen maksamisen sijaan PSG:n qatarilaisomistajat tai toisin sanoen joku heidän yhtiöistään solmii Napolin kanssa monen vuoden sponsorisopimuksen, jonka arvo on yli 50 miljoonaa euroa. Näin Allanista maksettavaa siirtokorvausta ei kirjata kokonaisuudessaan PSG:n kirjanpitoon, vaikka rahat tulevat käytännössä samasta lähteestä kuin muissakin PSG:n pelaajahankinnoissa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?