Man City järjesti yhdeksän maalin murskajaiset, toinen osa enää muodollisuus – Guardiola: ”Otamme sen vakavasti”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola lupaa, että hänen joukkueensa suhtautuu Englannin liigacupin välierien toiseen osaan ”vakavasti”.
Valioliigan ja liigacupin hallitseva mestari City pelaa välierissä Ykkösliigan Burton Albionia vastaan. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi keskiviikkona Cityn 9-0-kotivoittoon. Toinen osa pelataan 23. tammikuuta.
– Tulos oli hyvä, ja tietysti olemme jo finaalissa, mutta meidän on pelattava toinen osa, kommentoi Guardiola BBC:n mukaan.
Manchester Cityn keskiviikon tulos oli isoin voitto Englannin liigacupin välierissä ikinä. Turnauksessa on viimeksi nähty isompi maaliero syyskuussa 1986, kun Liverpool kaatoi Fulhamin 10-0 toisen kierroksen ensimmäisessä osaottelussa.
– Ei ole helppoa pelata tällaisessa pelissä alemmalla tasolla pelaavaa joukkuetta vastaan. Teimme hyviä juoksuja selustaan ja otimme sen vakavasti. Toisen ja kolmannen maalin jälkeen oli helpompaa, olimme nopeampia.
– Meidän on pelattava toinen osa. Me otamme sen vakavasti.
Guardiolan ryhmä johti Burtonia 37 minuutin jälkeen jo neljällä maalilla. Toisella jaksolla City iski vielä viidesti.
– Puhuimme siitä tauolla, että meidän on pelattava yksinkertaisesti, antaa heidän (vastustajan) juosta ja yrittäkäämme tehdä lisää maaleja.
– Se on paras tapa kunnioittaa kilpailua ja vastustajaa, koska jos unohtaa jatkaa, niin silloin ei kunnioita vastustajaa tai kilpailua.
Burtonin manageri Nigel Clough tiesi jo etukäteen, kuinka iso vuori hänen joukkueellaan on vastassa.
– Me tiesimme, että voisimme pelata elämämme ottelun tänään ja joutua silti murskatuksi.
– Emme pelanneet loistavasti ja petyimme pariin maaliin, sillä meidän olisi pitänyt puolustaa niissä paremmin, mutta tasoero oli erittäin ilmeinen.
Liigacupin finaalissa Cityä odottaa joko Tottenham tai Chelsea. Tottenham voitti ensimmäisessä välieräkamppailussa Chelsean 1-0.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- MM-kisojen tähtipelaaja ylisti Cristiano Ronaldoa – ”Hän on roolimalli”
- Hollannin hyökkääjä sai surullisia uutisia kesken MM-kisojen
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Harry Kane teki historiaa – näin kävi MM-kisojen L-lohkossa
- FC Lahden päävalmentaja sai tarpeekseen – vaatii VAR:ia Veikkausliigaan
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Uruguayn maalivahti halusi itse tulla vaihtoon jättimokansa jälkeen
- Alkulohkot paketissa – näin MM-kisojen pudotuspelit jatkuvat
- Vinícius Júniorin maali hylättiin – Brasilian jalkapalloliitto vaatii tuomarikieltoa