Näkökulma: Nämä seikat ihmetyttävät Veikkausliigan otteluohjelmassa – eikö Tapiolan viime kauden tapahtumista opittu mitään?
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan otteluohjelma julkaistiin keskiviikkona. Liigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa kertoi Helsingissä sarjajärjestelmän uudistuksista innoissaan paikalle tulleille toimittajille. Otteluohjelmassa on paljon hyviä asioita, mutta edelleen muutama seikka ihmetyttää.
Se on ehdottomasti hyvä puoli, että otteluohjelmaa laadittaessa tehtiin uusi sääntö, jonka mukaan jokaisella joukkueella on vähintään kolme välipäivää otteluiden välissä. Ensi kauden aikana nähdään, onko uudistuneella ottelutiheydellä vaikutusta pelin tasoon. Kaiken järjen mukaan heikkolaatuisia välipelejä pitäisi tulla huomattavasti vähemmän.
Lisäksi on mukava nähdä, että RoPS:n jo viime kaudella suunnittelema keskiyön ottelu toteutuu. KPV suostui erikoiseen alkamisajankohtaan ja ottelu pelataan lauantaina 29.6. vasta kello 22.15.
Vaasassa toiveita ei kuunneltu
Sen sijaan esimerkiksi VPS-leirissä herätti närää se, ettei Vepsu saanut kotiottelua junioriturnauksen yhteyteen heinäkuussa. VPS:n hallituksen puheenjohtaja Riku Asukas kertoi Twitterissä, ettei Veikkausliiga huomioinut VPS:n merkityksellisiä muutosesityksiä.
Muutosesityksistä toteutui vain yhden vierasottelun siirto yhdellä päivällä. Merkityksellisimpiä esityksiä ei huomioitu, VPS ainut kuudesta ”derbyseurasta” joka joutuu pelaamaan molemmat kotiderbyt huhtikuussa.
Runkosarjan avaus- ja päätöskierros pirstaleina
Veikkausliiga käynnistyy keskiviikkona 3.4. kello 18.30 kahden ottelun voimin. Ensimmäinen kierros on periaatteessa hajautettu peräti neljälle päivälle (keskiviikko, lauantai, sunnuntai ja maanantai). Jos sitä voi edes avauskierrokseksi kutsua, kun osa joukkueista pelaa kaksi ottelua samassa ajassa kun jotkut yhden. Tämä selittyy sillä, että europelejä pelaavat seurat saavat avattua kauden etuajassa, jotta otteluruuhkaa ei kertyisi kesälle, kun Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan karsinnat alkavat. Edeltävänä viikonloppuna pelataan Suomen Cupin puolivälieriä, joten olisiko ensimmäisten otteluiden ja cupin puolivälierien pelipäiviä voitu vaihtaa päittäin, jotta saataisiin täysi avauskierros? Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että avauskierroksen pelaaminen viikonloppuna yhtenä päivänä, tai edes kahtena, on sula mahdottomuus. Se on suuri sääli. Avauskierroksella luulisi olevan suuri odotusarvo. Otteluiden pelaaminen viikonloppuna, lauantaina ja sunnuntaina olisi mielestäni huomattavasti kiinnostavampaa kuin kauden avaaminen arki-iltana työkiireiden keskellä. Ilmeisesti kauden pelaamiseen käytettävä aikaikkuna ei tällä hetkellä tätä salli. Se toki johtuu puutteellisista olosuhteista. Toivottavasti tähän saadaan jo lähivuosina muutos. Vielä suurempaa ihmetystä herätti se, ettei runkosarjan päätöskierrosta pelata samaan aikaan. Runkosarjan päätöskierros on jaettu lauantaille ja sunnuntaille, minkä lisäksi lauantaina pelataan kello 15, 16 ja 17. Sunnuntaina pelataan kello 18.30. Esimerkiksi Tanskan Superliigassa, josta Veikkausliiga on ottanut paljon mallia uudessa sarjajärjestelmässään, pelataan runkosarjan päätöskierros yhtenä päivänä ja kaikki ottelut alkavat samaan kellonaikaan. Samaan aikaan pelaaminen – jos ei poista – niin ainakin vähentää mahdollisuutta pelata sopuisia tuloksia riippuen muiden otteluiden tuloksista. Kun huomioidaan vielä se, että Veikkausliiga on ollut vuosien ajan kiinnostava vedonlyönnin kohde ulkomailta käsin, on suorastaan kummallista, ettei tähän ole puututtu. Ottelumanipulaation riski kasvaa tällaisissa tilanteissa. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Ovatko Hongan olosuhteet vuodessa parantuneet?
Pääkaupunkiseudun derbyt ovat olleet korkean riskin otteluita viime vuosina. Stadin derbyt pelataan ensi kaudella poliisin toiveesta tiistaina ja torstaina. Tällä pyritään välttämään pahimpia ylilyöntejä. Olisi upeaa, jos derbyt voitaisiin pelata viikonloppuna, mutta niin kauan kun pahoja järjestyshäiriöitä ilmenee, on ymmärrettävää, että poliisi haluaa derbyt pelattavan arkena. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Katso: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame iski maalin Tukholman derbyssä
- Arsenal myymässä entisen huippupelaajan Barcelonaan – yllättävän pieni siirtosumma
- Jysähtääkö Valioliigassa pian 100 miljoonan euron jättikauppa? Liverpool ja Manchester City neuvottelevat maajoukkuetähdestä
- Lionel Messi jatkaa uskomattomassa vireessä
- Adam Marhiev iski kaksi maalia Saksassa!
- Katso: KuPSin Konferenssiliigan otteluohjelma julkaistu
- Maalinteon kanssa tuskaileva Toni Koskelan Kalmar vaikeassa tilanteessa – hävisi sarjajumbolle
- Otto Ruoppi debytoi Saksan Bundesliigassa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Katso: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame iski maalin Tukholman derbyssä
- Arsenal myymässä entisen huippupelaajan Barcelonaan – yllättävän pieni siirtosumma
- Otto Ruoppi debytoi Saksan Bundesliigassa
- Yle: Ilveksen huippulupaus Englantiin – tässä on uusi seura
- Jysähtääkö Valioliigassa pian 100 miljoonan euron jättikauppa? Liverpool ja Manchester City neuvottelevat maajoukkuetähdestä
- Katso: KuPSin Konferenssiliigan otteluohjelma julkaistu
- Adam Marhiev iski kaksi maalia Saksassa!
- Leo Walta täysin ulkona