Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina, että Riku Riski jäi pois Huuhkajien Qatarin leiriltä vedoten eettisiin syihin ja omiin arvoihinsa. Päätös saattaa olla Riskin A-maajoukkueuran kannalta kohtalokas, mutta se oli myös erittäin ryhdikäs ja tervetullut linjanveto.

Suomen A-maajoukkue leireilee parhaillaan Qatarin auringon alla loistavissa olosuhteissa. Tiistaina Suomi kohtaa harjoitusottelussa Ruotsin ja perjantaina vielä Viron. Ottelut toimivat Huuhkajille kenraaliharjoituksena EM-karsintoja silmällä pitäen.

Qatarin leiri on ymmärrettävästi herättänyt paljon kritiikkiä. Qatarin loistavat olosuhteet ovat vaatineet veronsa. Työntekijöiden surkeat olot ovat olleet tapetilla ja Qatarin MM-näyttämöiden rakennustöissä on kuollut eri lähteiden mukaan noin 1200 rakennusmiestä. Luvut saattavat vielä nousta.

Nämä asiat eivät kuitenkaan vaikuttaneet siihen, että Suomi leireilee tällä hetkellä Qatarissa. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva on perustellut leiriä urheilullisin perustein.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti korosti pohjoismaiden delegaation vierailun merkitystä Qatariin lähdettäessä. Delegaation on määrä tutustua työntekijöiden oloihin ja ihmisoikeustilanteeseen ja tehdä niiden pohjalta jonkinlainen selvitys. Samanlainen vierailu tehtiin jo vuonna 2016.

Lue Kanervan ja Lahden kommentit Qatarin leiristä tästä.

Riski otti tietoisen riskin

Kanerva olisi halunnut Riskin Huuhkajien mukaan Qatariin, jotta kelvollisen kauden HJK:ssa pelannut hyökkäyspään pelaaja saisi antaa näyttöjä. Riski on edellisen kerran pelannut A-maajoukkueessa kesäkuussa 2017 Liechtensteinia vastaan. Urheilullisesti Riski olisi varmasti halunnut lähteä mukaan, mutta omat arvot ajoivat urheilullisten päätösten edelle.

Haastattelin Riskiä vajaa vuosi sitten, kun hän pelasi Suomen Cupissa HJK:n paidassa Stadin derbyssä HIFK:ta vastaan. Kysyin tuolloin Riskiltä A-maajoukkueesta, mutta mies vastasi ajatusten olevan sillä hetkellä vain HJK:n asioissa. Silti olemuksesta näkyi, että Riski tuli HJK:hon antamaan näyttöjä myös A-maajoukkueen suuntaan.

Ei ole kahta sanaa siitä, etteikö Riski haluaisi olla Huuhkajien mukana. Voidaan myös pohtia sitä, olisiko Riskillä todella realistiset saumat taistella kutsusta Huuhkajien mukaan EM-karsinnoissa. Riskin henkilökohtaisen päätöksen myötä kutsun mahdollisuus ainakin pieneni.

Syynä ei ole se, että Riski kieltäytyi eettisiin syihin vedoten lähtemästä Qatariin, vaan enempi se, että Kanerva haluaa nähdä pelaajat kentällä ennen EM-karsintoja. Kanervan miehistöön ei nousta kovinkaan usein yhtäkkiä ja yllättäen. Qatarin leiri on ainoa maajoukkuetapahtuma ennen EM-karsintoja, joten se sauma oli nyt ja toista tuskin tulee.

Rohkea ja ryhdikäs teko

Sitten päästään Riskin kovaan päätökseen. Se oli hieno linjanveto pelaajalta, joka teki selväksi omat arvonsa. Suomalaisen jalkapallon sisältä Riski oli ensimmäinen toimija, joka teki selkeän linjanvedon Qatarin ihmisoikeusrikkomusten ja A-maajoukkueessa pelaamisen välille. Se oli Riskiltä rohkea teko.

– Syynä päätökseeni olivat eettiset syyt ja arvot, joiden mukaan halusin toimia ja pitää niistä kiinni. Mielestäni se oli tärkeää, Riski kommentoi päätöstään Helsingin Sanomille.

Riski olisi varmasti mielellään pitänyt matalaa profiilia päätöksensä suhteen. Ei hänellä ollut tarvetta nousta muuta joukkuetta suuremmaksi. HS:n saatua asian selville mies kommentoi päätöstään ryhdikkäästi. Riski ei halunnut ottaa kantaa siihen, mitä muut tekevät, vaan hän oli tehnyt oman päätöksensä ja pitänyt siitä kiinni.

Suomen oma Colin Kaepernick

Riskin tapaus menee osittain samaan kategoriaan kuin amerikkalaisen jalkapallon pelintekijä Colin Kaepernickin polvistuminen kansallislaulun aikana. Kaepernick päätti olla seisomatta Yhdysvaltain kansallislaulun aikana ennen NFL-otteluja. Kaepernick kertoi tekonsa jälkeen, ettei halunnut seistä kunnioittamassa sellaista maata, joka sortaa tummaihoisia. Kaepernickin tempaus levisi buumina myös muihin pelaajiin.

Teko sai Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin raivostumaan, ja hän vaati NFL-joukkueita antamaan potkut kaikille pelaajille, jotka polvistuivat kansallislaulun aikana. Myöhemmin Kaepernick nousi myös Niken mainoskasvoksi.

Kaepernick menetti samalla myös leipätyönsä seurassaan San Francisco 49ersissä ja on tällä hetkellä vapaana agenttina. Puhetta Kaepernickin kohdalla on riittänyt myös siitä, onko hän vapaana agenttina osittain myös pelillisten syiden takia. Niin tai näin, Kaepernick otti valtavan riskin toimiessaan omien arvojensa mukaan ja vastoin yleisiä toimintatapoja.

Yhtymäkohtia Riskiin tältä osin riittää. Vielä ei tiedetä saako Riski enää koskaan A-maajoukkuekutsua. Syinä voivat olla pelilliset kriteerit tai se, että yksi henkilökohtainen linjanveto vei näyttöpaikan eikä toista välttämättä enää tule.

Riku Riski ja Colin Kaepernick ovat harvinaisuuksia urheilijoiden keskuudessa. Liikaa eivät urheilijat ota kantaa poliittisiin asioihin. Riskin ja Kaepernickin teot ovat kuitenkin esimerkkejä muille urheilijoille. Omista arvoista voi ja kannattaa pitää kiinni. Riskin ja Kaepernickin kaltaisia esimerkkejä tarvitaan, jotta muutos voi tapahtua.

Riski teki arvojensa pohjalta valinnan, joka oli vastoin normeja. Miettikääpä tilannetta, jossa kaikki A-maajoukkueen pelaajat olisivat kieltäytyneet Qatarin leiristä. Saati sitten että kieltäytymiset olisivat levinneet myös Ruotsin ja Viron pelaajiin.