Rajanylitys Turussa – veikkausliigakonkari siirtyy TPS-paitaan
Kuva: Juha Tamminen
Ykköseen viime kauden päätteeksi pudonnut TPS ilmoittaa tehneensä ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen naapuriseura FC Interin kasvatti Mika Mäkitalon kanssa.
33-vuotias Muksu debytoi maan pääsarjassa, sinimustien riveissä jo kaudella 2003. Keskikenttämies edusti seuraa aina kauteen 2008, joka päättyi turkulaisiin mestaruusjuhliin Veikkausliigassa. Viime kaudella hän oli ratkaisevan vaihtomiehen roolissa, kun FC Inter kaatoi Suomen Cupin finaalissa HJK:n.
Veikkausliigakokemusta Mäkitalolla on myös Hakan ja RoPS:n riveissä – jälkimmäisestä jäi taskuun hopeamitali vuonna 2015. Pelaajan sopimus FC Interin kanssa päättyi viime kauden jälkeen.
Vaikka Mäkitalo mielletään vahvasti interiläiseksi, löytyy tämän taustalta myös junioriaikoja TPS:ssa. Valmentaja Tommi Pikkarainen nostaakin luonnollisesti tämän mielellään esiin.
– Kokemukseltaan, olemukseltaan ja ammattimaisuudeltaan todella esimerkillinen pelaaja. On hienoa saada TPS-taustainen pelaaja takaisin kotiin, valmentaja kommentoi.
Derbyjä Mäkitalo ei kuitenkaan pääse ainakaan tulevalla kaudella kokemaan; FC Inter jatkaa otteluitaan edelleen Veikkausliigassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan