Yle: Naisten liigamestarin tilanne todella tukala – lisenssikomitean puheenjohtaja uskoo päätöksen pitävän
Palloliitto pudotti torstai-iltana melkoisen uutispommin, kun se tiedotti Naisten liigan hallitsevan mestarin PK-35 Vantaan jääneen ilman liigalisenssiä. Seitsemän mestaruutta kuluvalla vuosikymmenellä voittaneen seuran ongelmat tulivat täytenä yllätyksenä, sillä PK-35 on ollut näkyvästi esillä siirtomarkkinoilla ja palkkasi tammikuussa naisjoukkueelle ensimmäisen kokopäiväisen työntekijän.
pk35vantaa.fi/2019/01/17/hei…
Ylelle tapausta kommentoineen lisenssikomitean puheenjohtajan Petri Salmisen mukaan lisenssianomuksen hylkäämisen syynä on muun muassa maksamatta jääneet pelaajien palkkiot sekä kulukorvaukset. Seuran kirjanpidossa kerrotaan myös olevan epäkohtia (Ylen juttu on luettavissa täältä).
Palloliitto perusteli päätöstään myös ”oikeudellisilla syillä”. Näillä tarkoitetaan toimittamatta jääneitä asiakirjoja tai niiden viimeisistä eräpäivistä myöhästymistä.
– Maksut eivät saa viivästyä, mutta asiakirjojen toimittaminen saa, jos siihen anoo poikkeusluvan. PK-35 Vantaa ei ole kuitenkaan näin toiminut, Salminen kertoo Ylelle.
Jo viime vuonna PK-35 Vantaata oli varoitettu asiakirjojen myöhässä toimittamisesta. Silti päätös lisenssin hylkäämisestä oli komitealle vaikea tehdä.
– Keskustelimme kauan ja kävimme läpi kaikkia eri näkökohtia. Keitään ei ole tarkoitus hylätä, ja lisenssiesittelijämme yrittää parhaan kykynsä mukaan aina auttaa seuroja ongelmissa, Salminen jatkaa.
– Liian moni kriteereistämme kuitenkin rikkoutui ja yhdenvertaisuuden vuoksi tällainen päätös oli tehtävä. Jos tällaisista päätöksistä lipsutaan, niin se ei olisi hyväksi suomalaiselle jalkapallolle.
PK-35 Vantaalla on oikeus valittaa Urheilun oikeusturvalautakuntaan kymmenen päivän sisällä päätöksestä. Salminen on kuitenkin epäluuloinen valituksen hyödyllisyyden suhteen.
– On vaikea nähdä, miten he voisivat saada lautakunnan puolelleen. Komiteamme oikeustieteilijät ovat tarkkaan lukeneet pykälät, ja uskon, että tämä päätös pitää.
SuomiFutis-sivusto ei ole tavoittanut seuran puheenjohtaja Markku Hynnistä. General Manager Kaj Björkqvist ei asiaa halunnut kommentoida.
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
