Glen Kamara kohtaa huomenna vanhan seuransa – Steven Gerrard kehuu nappihankintaansa ottelun alla
Kuva: Getty Images
Rangersin managerin Steven Gerrardin mukaan Glen Kamara on jo osoittautumassa hyväksi löydöksi.
Huuhkajien keskikenttäpelaajan Kamaran, 23, oli määrä siirtyä Dundee FC:stä Rangersiin vasta ensi kesänä ilman siirtokorvausta. Kamara oli jo allekirjoittanut esisopimuksen Glasgow’n suurseuran kanssa, mutta osapuolet päättivät vauhdittaa diiliä, joka lyötiin lopulta lukkoon jo tammikuussa.
STV:n mukaan Rangers pulitti Kamarasta noin 58 000 euroa. Suomalaisen sopimus Dundeessa olisi päättynyt kuluvan kauden jälkeen ja Dundee tarvitsi varoja uusiin hankintoihin, joten Kamara irtosi halvalla.
Hän on ehtinyt pelata Rangersissa kolme ottelua, joista hän on kerännyt kehuja niin Gerrardilta kuin uuden seuransa kannattajiltakin. Huomenna keskiviikkona edessä on mielenkiintoinen kohtaaminen, kun Rangers isännöi Dundee FC:tä Ibrox Stadiumilla Skotlannin pääsarjassa.
Gerrard ennakoi ottelua ja iloitsi Kamaran otteista sekä siirtosummasta tiistaina.
– Tiedän, että se oli hyvä löytö. Hän on huippupelaaja, kommentoi Gerrard STV:n mukaan.
– Hänet on koulutettu todella hyvin Arsenalissa.
– (Dundee FC:n entinen manageri) Neil McCann teki myös todella hyvää työtä nostaen hänet seuraavalle tasolle Dundeessa.
– Hän putosi Dundeen nykyisen managerin suosiosta, mutta onneksi me saimme hänet hieman aikaisemmin kuin odotimme ja me hyödymme siitä juuri nyt.
Viime lokakuussa Dundeen manageriksi nimitetty Jim McIntyre jätti Kamaran vuodenvaihteen jälkeen useassa ottelussa kokoonpanon ulkopuolelle. Rangers tiedotti Kamaran esisopimuksesta 5. tammikuuta.
Gerrard ei usko, että Kamara on liian latautunut otteluun vanhaa seuraansa vastaan.
– Glenillä on todistettavaa joka kerta, kun hän pukee Rangersin paidan päälleen. En usko, että se korostuu vain sen takia, että hän pelaa vanhaa joukkuettaan vastaan.
– Hän on puhunut hyviä asioita Dundeesta ja ajastaan siellä, mutta olen varma, että hän odottaa ottelua innolla.
– Hän tulee pelaamaan huomenna. Hänen pitää vain mennä kentälle ja jatkaa sitä, mitä hän on tehnyt murtauduttuaan joukkueeseen eli pelaamista todella korkealla tasolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden