Napoli-kapteenin siirto Kiinaan laitettiin jäihin – pelaajalle pidettiin jo yllätysläksiäiset
Kuva: Getty Images
Napoli on ilmoittanut, että joukkueen keskikenttäpelaajan ja kapteenin Marek Hamšíkin siirto Kiinaan on laitettu jäihin, koska sovitusta maksumenettelystä ei pidetty kiinni.
Kyseessä oleva kiinalaisseura on tiettävästi Dalian Yifang. Diili oli italialaismedian mukaan viittä vaille valmis. Napolin pelaajat järjestivät lähes 12 vuotta seuraa edustaneelle Hamšíkille, 31, tiistaina yllätysläksiäiset.
Hänet vietiin salaiseen juhlapaikkaan ja hänelle kerrottiin, että luvassa on lämminhenkinen illallinen joukkuekavereiden kanssa, mutta paikan päällä odotti kunnon karnevaalimeininki ilotulitusten ja valtavan kakun kera.
Football Italian mukaan Napoli ja Dalian Yifang ovat sopineet slovakialaispelaajan siirtosummaksi 18 miljoonaa euroa ja kahden miljoonan euron edestä bonuksia. Hamšíkille on luvattu Kiinasta yhdeksän miljoonan euron vuosipalkka.
Sky Sport Italia kertoo ongelman olevan se, että Dalian Yifang haluaisi Hamšíkin lainasopimuksella, jossa on mukana ostovelvoite, mutta Napoli sallii siirron tapahtuvan vain välittömästi kertaluontoisella maksulla.
Kiinan Superliigan siirtoikkuna on auki helmikuun 28. päivään asti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Huomasitko? Lionel Messi yritti saada Espanjan pelaajalle punaisen kortin – ”Surullista”
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- Tunteet kuumenivat: Leandro Paredes hyökkäsi espanjalaispelaajan kimppuun